keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Pommarissa tottelemassa

Kävästiin taas hieman kiemuretelemassa pommarissa tottiksen merkeissä.
Mimmu naksutteli oikeista asennoista ja tiiviistä seuraamisesta. Minäkin osasin olla kurkkimatta koiraa, kun tiesin, että asennon tarkastaa joku muu. Hyvä ja iloinen treeni.

Päivällä Bowwe oli syönyt/maistellut pulollisen vaffaa kotisinappia. Vielä ei ainakaan maha kurluta uhkaavasti. Yöllä se sitten lopulta koetaan kuinka sinappi vaikuttaa beauceronin aineenvaihduntaan. Jos pienen toiveen saisi jonnekin heitettyä niin, hoppas ei vaikuta mitenkään...

torstai 23. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!

Ihanaa juhlaa kaikille!

maanantai 20. joulukuuta 2010

Majapaikka vaihtuu

Hartaasti ja pitkään haettu koti löytyi viimein.
Koiraimmeiselle sopiva paikka: oman tien päässä, lähimmät naapurit sen verran kaukana, ettei karjahtelu kuulu. Ja tätä on haettu miltei 5 vuotta.
Tänään teimme kauppakirjat ja meitin koiraperhe pääsee muuttamaan Somerolle helmikuussa.
Holik oli juhlistanut tapahtumaa tyhjentämällä melkein koko pakastimen, onneksi lampaanlihat säästyivät.
Kaikesta huolimatta ILOINEN!

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Pommaritottista

Bowwella oli jo autolta lähtiessä hyvä vire päällä ja tarjosi seuraamista saman tien.
Hyvä niin, sillä jatkoimme kontaktissa sisälle saakka.

Onneksi Marica tuli jälleen katsomaan minun kummallisia asentoja ja oikomaan ne. Koiran virheet johtuivat minusta, jahka saimme ohjaajan rungon suoraan, niin koirakin liikkeet oikenivat. Käännöksissä koiran kontakti oli heti alusta pitäen tiiviis ja intensiivinen.

Lopuksi luoksetulot avustajn pidellessä koiraa, joka oli lennokas ja iloinen.

tiistai 14. joulukuuta 2010

Paimentamista vol.37

Parin viikon tauon jälkeen lambeja paimentamassa. Tokihan koira tiesi taas mihin oli tullut ja käyttäytyi sen mukaisesti.

Eka kierros meni poispäinajoa harjoitellessa. Se menee samoin kuin ennenkin, ei siis suurta edistystä. Marika otti Bowwen liinaan ja esti sitä syömästä kikareita ja kiertämästä tasapainoon, lisäksi M. sai häädettyä koiran kauemmas tottelemaan. Minulta tuo homma ei onnistunutkaan ihan yhtä mallikkaasti. Kierroksen päätteeksi koiraa oli hankala saada maneesista pois jos/kun lampaat olivat liian kaukana ovesta.

Toka kierros aloitettiin ulkoflankin treenaamisella. Se sujui ihan hyvin oikealle, mutta vasempaan kierrettäessä Bowwe tulee tosi lähelle laumaa. Tämä treeni oli Bowwelle yllättävän raskasta, vaikka se silloin ihan aluksi muuta ei olis tehnytkään kuin kiertänyt laumaa ;-).

Bowwe tarvitsee vielä paljon toistoja, mutta positiivistä on, että yleinen tottelevaisuus alkaa olla kohdillaan. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi vuodeksi ostankin kausikortin, kun pääsen lähempää treenaamaan useamman kerran viikossa.

Eijan Reiska oli ihan mahdottoman hauskalla tuulella ja rakastui taas yhteen lampaaseen, vai oliko se toisin päin. Se puhdisteli mielitietyn korvaa useampaan kertaan. Sai lampaan lopulta aina liikkeelle tarjoamalla yläviitosta.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Onnistuinpas...

... näkemään Sonjan viimeisen pentueen pentu-pentuja. ILOINEN!!! Sonjan tuodessa lentomatkustaja Gisan ja seuraneiti Idolen Helsinkiin kylästelemään, Eede-pentu toimi ehoisana emäntänä tarjoten vierailleen kyläpaikan ja minulle pentujen pusuttelu mahdollisuuden: Kerrassaan suloinen harlekiinitrio!

Sonjalle kiitos, kun kävit matkallasi hakemassa minulle "helvetin koneen" eli rumpukarstaimen.


Nyt minulla on jo pieni tehdas ja huovutusmateriaalia syntyy. Titta titta!


Järkyttvän pienestä määrästä villaa tällainen kasa tavaraa huovutettavaksi. Toki sitä huovutuksessa kuluukin, mutta silti.

Marras-joulukuu saa minut innostumaan aina käsitöistä. Nykyään olen oppinut jo sen, etten aloita mitään suurellista, sillä into saattaa sammua yhtä pian kuin on syttynytkin. Nyt tämä palo saisi leiskua pienen hetken, jotta saan pestyä ja karstattua kaiken tuon villan...
Bowwe on avustanut levittelemällä pesemäni villat kuivumaan pitkin lattioita. Kehveli! On kovin kiinnostunut muutenkin mitä paimennettavien leikatulle tukalle tapahtuu. Saisi pitää, vaikka kaffetauon sillä aikaa ko minä askartelen.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Pommaritottista

Olipa kivvaa pitkästä aikaa tottistella. Bowwekin oli liekeissä.

Ihan aluksi jättävät liikkeet olivat tosi nopeita, toistot eivät tässä kohtaa tehneet hyvää, vaan Bowwen kyynärät jäivät maahan menossa osittain ilmaan sen kytätessä palkkaa. Marica riensi avuksi ja naksutteli oikein tehdystä liikkeestä, ettei minun tarvinnut katsella koiran perään. Palkkaahan ei tule väärästä asennosta, joten ahne Bowwe korjasi asentonsa parin toiston jälkeen.

Seuratessa käännökset oikealle olivat alussa löysähköt, mutta lisäkäsky seuraamiseen sai koiran tajuamaan jujun. Jälleen avustaja naksutteli oikeasta tyylistä.

Mukavaa treenata sisällä näillä pakkasilla! Kaiken kruunasi yhteislenkki Marican hoffipoikien kanssa.
.