Katjalla paimenessa

Ihaanaa maassa on lunta ja on valtavan valoisaa. Kaiken lumen lisäksi kävimme Katjan persoonallisella lammaslaumalla paimenessa.

Bowwe oli unohtanut jokaisen käskyn ja sillä oli valtavan hauskaa samalla, kun minä pyörin kuin väkkärä lauman keskellä. Ihan tuli alkuajat mieleen. Saatiin kuitenkin hyvät treenit, etenkin kun useamman lähetyksen ja puurtamisen jälkeen sain koiran korjaamaan ja menemään sinne minne halusinkin. Mukavaa, kun se ei mene rikki, vaikka komento on välillä aikas kova.

Hurunen, noh, sen tasainen kulkuvauhti on välillä huvittavan näköistä, mutta lambeja se ei pelästytä. Martat lähtivät aina tilaisuuden tullen tuloportille Katjan luo ja sieltä me niitä haimmekin useamman kerran. Huru menee nätisti ja rauhallisesti aidan ja lambien väliin aiheuttamatta suurempaa härdelliä, seuraavalla kerralla täytynee suunnitella treenit hieman tarkemmin, jotta itselläkin olisi joki punainen lanka tekemiseen.

Entäs ne Katjan paimennettavat, oi apua miten hauskoja tapauksia. Ohessa Korpijaakon Johannan aiemmin ottama kuva kahdesta uudesta tuttavuudesta. Sähköhella ja tyttärensä Pallogrilli.

Keskellä suuri samettinaama, Sähköhella ja sen vasemmalla puolella tyttärensä Pallogrilli.
Kuva copyright Johanna Korpijaakko

Huru hieronnassa

Huru on käynyt kaksi kertaa Tuijan taikanäppien lihashuollossa (=Toimiva Koira). Perinteinen kyljellään makuussa suoritettava hieronta ei neidille sopinut, vaan Hurunen peruutti pyrstönsä Tuijan syliin, josta fileet saivat käsittelynsä.
Ekalla kerralla lapojen välistä löytyi jumi, joka saatiin hierottua auki, plus etujalkojen ojentajien kiertäjäkalvot olivat jumissa tjsp. Sitkeästi Tuija työskenteli venkoilevan koiran kanssa ja toisella kerralla etujalkojenkin kalvot saatiin vatuloitua auki. Operaatio oli ilmeisen epämiellyttävä, sillä koira koetti kiemurrella kaikin tavoin otteesta irti. Saatiin kyllä jo ekalla kerralla kotiläksyksi venytellä etujalkoja, mutta se jäi yhteen kertaan. Nyt kun Tuija teki hyvän pohjan olemme venytelleet säännöllisesti.

Tuhannesti kiitos Tuijalle, kun jaksoit painia Hurun kanssa, ehkä se kolmannella kerralla on hieman  helpompaa.

Vuoden viimeisiä viedään

Lauantaina leikittiin taas partiksia Johannan järkkäämissä partistereeneissä.
Bowwe pääsi pellolle Pixin ja Torstin kanssa hakukaariharkkoihin. Herre guud, kun mulla meni hermo, onneksi treenikamujenkin koissut ovat tottuneet minuun, silti harmittaa oma riehuminen. Bowwehan hutiloi sitä enemmän mitä kovemmin minä riehun. Enkö millonkaan opi... Loppujen lopuksi saatiin kohtalaiset treenit aikaan, ainakaan en antanut periksi.

Huru pääsi lauantaina ja maanantaina maneesiin opettelemaan sisäflankkeja. Oi miten hyvin se reagoi paineeseen ja ottaa välimatkaa kaarella. Hakukaarelle lähettäessä minun täytyy olla tarkempi, etten anna sen kaahata suoraan jaloista kohti lampaita. Koira näes lähtee siihen suuntaan, mihin minun jalkani osoittavat. Maneesissa Huru jää jopa rauhallisesti paikalleen makuuseen ja sitä olenkin mielelläni vahvistanut, sillä ulkona se ei vaan ole malttanut.

Eilen Huru nosti lauman ekaa kertaa tolppahenkilöltä (=Tuija), noh toisella yrityksellä vasta. Ymmärrettävää, sillä pitihän Tuijalle sanoa ensin heipat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan nyt alkaisi treenitauko, mutta mietitään vielä.

Hurun survival camp

Huoh, onneksi seikkailja on nyt kotona. Eilinen ilta ja viime yö menikin Hurua etsiessä ja huolehtiessa.

Olimme eilen kolmen aikaan lenkillä ja lyllersin sienien (=suppisten) perässä  lähimetsään. Takaisin tultaessa koissut lähtivät jonkun hajun perään. En sitä tuolloin huolestunut, mutta 20 minuutin kulittua vain Bowwe palasi kotiin.
Kuljeskelin pellolla ja kutsuin Hurua, ilta alkoi hämärtyä ja huoli kasvoi. Kävin autoilemassa rengastien koirien kuvitellun kulkusunnan mukaan.
Soittelin naapureihin tiedustelusoitot ja sain kuulla, että Bowwe oli nähty palaamassa ihan toisesta suunnasta. Hienoa, nyt oli ainakin tieto minne koirat olivat mahdollisesti menneet, mutta valtavan huono uutinen oli se, että tytöt olivat menneet vilkkaamman tien toisella puolelle. Pelko auton alle jäämisestä kasvoi.
Pimeys hiipi eikä Hurua näkynyt eikä kuulunut. Ajoin Hongontien ja Muolaantien risteykseen huhuilemaan ja samalla sain lenkkeilijältä kuulla, että peltoaukean toisella puolella oli peuran raato. Se voisi pitää koiran ainakin vähän aikaa paikoillaan. Lähdin hiljalleen ajelemaan Muolaantietä seuraavien talojen luo ja siellähän se Huru käveli vastaan keskellä tietä. Pysäytin auton ja koira jäi auton valokeilaan, kutsuin sitä, mutta se luikahti siitä jonnekin sillä välin, kun menin hakemaan autoa. Ei siis tunnistanut minua. Oli tietenkin huojentava uutinen, että se oli vielä hengissä. Palasin kotiin pellolle kutsumaan koiraa ajatuksena, että se älyäisi tulla pellon poikki suoraan kotiin. Matkaa oli linnun tietä noin 600 metriä, vaan ei osannut.
Kävin vielä Bowwen kanssa "raato-pellolla" myöhemmin kutsumassa ja vislaamassa koiraa, mutta laihoin tuloksin. Samaan aikaan ajattelin, että kylläpäs hiljaisena kylätienä pitämäni Muolaantie oli muuttunut vilkkaaksi. Jokaiset kajastavat ajovalot olivat uhka Hurulle, ei se osaa autoja väistää.

Yöllisestä huhuilusta ei näyttänyt olevan mitään hyötyä, joten palasin kotipihalle huhuilemaan. Jokainen samassa tilanteessa ollut tietää, ettei uni tule silmään, kun huoli painaa mieltä.
Aamulla kampesin itseni ylös odottelemaan päivän valkenemista, kun puhelin soi ja naapurin Nina soitteli saaneensa tiedon, että Hurunen pyrkii 3,5 kilometrin päässä Jokioistentiellä olevaan taloon sisälle. En ole ikinä vielä ajanut Hongontietä niin lujaa, kun tänä aamuna. Määränpäässä pihalla odotti innokas Hurunen asukkaan kanssa, ujoudesta ei ollut tietoakaan, minua se ei tunnistanut ennen kuin kutsuin sitä. Asukas kertoi, että Huru oli pyrkinyt sisälle samalla, kun hän oli ollut päästämässä kissaa ulos kello viiden aikaan. Siihen oven taakse Huru oli jäänyt pötköttämään,  kunnes puskaradio oli tavoittanut minut. Kiitos Ninalle, kun olit kertonut karkurista eteenpäin, sitä kautta tieto saavutti minutkin aamulla kello 7.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Lampaantaljalla makaa nyt hyvin väsynyt koira, sen näkee sen silmistä.

PS. Pakko lisätä vielä suuri kiitos Tuijalle, kun postasit Hurua koskevan tiedotteen SOMEssa ja toinen suuri kiitos postausta jakaneille.

Sisähallissa pitkästä aikaa

Eka kierros ährättiiin taas kahden aitauksen väliä. Sen minkä koira viime kerralla osasi, niin tänään ei. Tai no, ehketi minäkään en toiminut samalla tavalla. Saatiin kuitenkin laumajakoja aikaiseksi liruttelemalla paimennettavia aitauksesta toiseen. Positiivista on, että Hurulla ei ole estoja tulla lauman ja aidan/portin väliin ja stopit.... toistaiseksi Huru istahtaa nätisti paikoilleen ja välillä ihmettelee tilanteita ja antaa minunkin miettiä seuraavaa siirtoa.

Tokalla kierroksella kokeiltiin sisähallia pitkästä aikaa. Oho, minun pikku taskupaimen on kasvanut päästään kovasti ja treenaaminen sisähallissa vaikuttaa jo järkevältä.  Mahtavuutta. Sisäflankkeja ja suuntia, paikalla makuuta ja lampaista luopumista. Vielä/enää 5 paimennuskertaa tänä vuonna, toivottavasti saadaan vahvistettua edellä mainittuja taitoja entisestään.

Ihan valtavan hienoja treenejä kaikilla muillakin. YES!