lauantai 28. maaliskuuta 2009

Lisää lunta, IHANAA!!

Lumen harjaaminen patiolta ei onnistu tämän itiön kanssa... ei kyllä lapioiminenkaan. Ohessa kuvasaastetta harja-vimmasta. Kännykameran onnetonta laatua ;-).



Kävimme tänään Murren murkinassa hakemassa lisää broiskun siipiä, itiö tietty mukana. Jestas miten ihania hajuja siellä olikaan. Pentu-pentua ei meinannut saada liikkeestä ulos. Kaiken kukkuraksi ihmiset, erityisesti Murren flikat, olivat ylivetoja. Ihan pakkohankinta oli myös "Hugo-possu", samanlainen kuin kasvattajakodissa oli. Kaiketi hyvä ostos, sillä Bowwe on paininut sen kanssa miltei puoli tuntia.

Ensi tiistaina menemme pommaritottikseen... meidän kohdalla se on kyllä pelkkää paikkaan tutustumista. Muut treenaavat koirat voivat olla suuri haaste, sillä Bowwe tahtoo treffata kaikki koissut. Haastetta minulle. Onneksi Bowwe on rodullensa uskollisena ahne ja juusto ja lihapullat saattavat viedä voiton muista koirista.
Tänään aloitimme myös naksuun ehdollistamisen, aikeena on siis käyttää naksua koulutuksessa.
Raunioille pääsemme tutustumaan pääsiäisen jälkeen. Vaikka en kunaan rauniokokeisiin menisikään Bowwen kanssa, pidän raunoihin tutustumista tärkeänä myös hakuharkkoja ajatellen: Erilaiset piilot ja epämääräiset pinnat on hyvä tulla tutuksi jo varhain. Raunoilla koira oppii hienosti myös vaiket piilot (maan alla ja korkealla olevat). Ajatuksena opetta Bowwelle ongelmanratkaisua ja se jos mikä raunoilla onnistuu.

4 kommenttia:

Sonja Enlund kirjoitti...

Bowwe, pikku-pippuri :)
Meilläkin on ollut nyt naksutin käytössä, siis aina kun vaan muistan sitä käyttää...
Friday näyttääkin oppivan sukkelaan, niin oikeat, kuin väärätkin asiat.
Kele!

T.Sonja

Tanja kirjoitti...

Niin sitä pitää Bowwe! Työllistä vain Jaanaa kunnolla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa kivalta. Paljon aktiviteetia itiölle !!

Sanna&Baro

jaanakin kirjoitti...

Noo, jos ei sen kanssa mitään puuhaa, niin se riipii minulta varpaat jalasta ;_)