Luopumista

Lampaista luopumista, sitä on Sutun viimeaikaiset treenit olleet.
On väännetty koiralle ja ohjaajalle rautalangasta asioita, nyt alkaa jo hahmottu molemmille se oikea visio. Hieno viikonloppu Mäntyharjun maisemissa.

Ei ole vaikea päätellä, että olen tosi tyytyväinen meidän edistymiseen. Kurton Kristiina on jaksanut väännellä meille himmeleitä rautalangasta yhä uudelleen ja uudelleen, samalla kaikki vanhat opit sekoittuvat kaikkeen uuteen.  

Olen aikaisemminkin tainnut mainita, että melkein jokainen osaa osoittaa virheet, mutta harva osaa neuvoa kunka virheet korjataan.

Etäilemässä mökkitunnelmissa ja iltaisin paimenessa

 Vihdoinkin toteutui pitkäaikainen haaveeni ja sain hankittua varavirtalähteen ja kannettavan aurinkokenno-hässäkän. Se mahdollisti etätyöskentelyn mökillä ilman aggregaatin valtavaa mölyä ja hajua. Kermana kakun päällä alle 10 km päässä oleva paimennuspaikka, jossa päästiin pieni askel eteenpäin. Emme pystyneet täysin jatkamaan edellisä harkkoja, mutta sovellettiin treeni paikkaan sopivaksi.  Iloinen.

Uudelleen ohjelmointia, Sutu 2.0

Miltei jokainen osaa osoitella koirien/ohjaajien virheet paimennuksessa, mutta harva osaa kaivella sen juurisyyn, miksi virheitä tapahtuu.
Koiran ollessa jo perimältään vilkas eikä hermorakenteestakaan ihan täysiä pisteitä voi antaa, lisäksi tähän yhdistettynä erinäisiä ehkä vähän liian vaativia paimennuskoulutuksia, tulos on Sutu nyt. Voi olla että uudelleen ohjelmointi ei tuota haluttua tulosta, mutta ainakin aion sitä yrttää.
Sutun haasteena on ollut mielestäni koko ajan sen hoslo mielentila, josta juontuu aika moni vireheellinen asia sen toiminnassa. Hermoja ei kouluttamalla lisää saa, mutta niiden hallintaan saattaa löytyä keinoja, jos epäkesko ohjaaja lisäksi onnistuisi itsensä ohjelmonnissa.

Osallistuttiin Sutun kanssa Kurton Kristiinan vetämään 2 päiväiseen paimennuskoulutukseen Mäntyharjulla, jonka aikana pyrimme pääsemään koiran pään sisään ja viemään paineen oikealla tavalla läpi. Aiemmin Sutu ei luopunut lampaista vaan juoksi painetta kauemmas flänkillä, sohotti ja kiihdytti samalla itseään. Nyt koira liinassa ja koko touhu pyöröaitauksessa. Hyvistä ohjeista huolimatta en itse oikein onnistunut aluksi tehtävässä, lopulta Kristiina näytti miten pienillä liikkeillä koiraa saa ohjattua.

Toisen päivän viimeisellä treenikerralla koiran olemuksessa tapahtui muutos ja se pystyi hetkittäin keskittymään sohlottamatta. Heikkoa valoa tunnelin päässä. Vaikeampi rasti on taas omien tapojen muuttaminen, ne heiluvat kädet...Huoh.

Itse päätin, etten treenaa mitään muuta ennen kuin tämä asia on neuvoteltu Sutun kanssa loppuun, treeneihin tarvitaan pyörö, hyvin liikkuvat lampaat ja rauhallinen ympäristö.

Josefin Aspin ohjauksessa Posiolla

 Olihan matka ajella paimennuskoulutukseen, mutta kyllä kannatti. Paikka (Harjulan tila) ihan super, treenikaverit myös mahtavat ja kouluttaja Josefin Asp todella mutkaton ja osaava ihminen. 

Keskityttiin Sutun mielentilaan, koluttaja seurasi meidän lauman lähestymistä ja hänenkin mielestä ne useat stopit, joita teen hallitakseni Sutua, vaan nostattavat koiraa. Sutu osaa olla rauhassa eläineten lähesyydessä, kunhan kukaan muu koira ei liikuttele eläimiä.

Saimme treenattua molempina päivinä ihan tarpeeksi ja aika ajoin saimme ihan säädyllistäkin toimintaa aikaan. Sutu tarvitsee vielä tukea eläinten lähellä eli päänkääntöjä ohjaajan läheisyydessä ja itseluottamusta ja kokemusta ajon aikaiseen asemaansa suhteessa eläimiin.

Yövyin vanhempieni mökillä ja tässä aamunäymät. Sutu kellui taa slaineilla kuin korkki konsanaan.

Kevätpaimen Sutu

 

Pakko palata eiliseen Paattisten tunnelmaan, joka oli osin melkeimpä maaginen.

Sutun kanssa treenattiin pidemmän matkan hakuja. Vasen on hyvin tukka, enemmän kai sen jarrupuoli, oikea sen sijaan oli kaunis ja jatkui lauman taakse asti. Pässipojat eivät liiemmin ryntäilleet ja nosto oikealta kaarelta asiallinen. Herrat kulkivat sen verran hitaammin, että Sutu sai luvan kanssa nyt työstää ja silti sain kulkea ilman pässien turvat hanurissa kiinni. Jään välillä pulisemaan koiralle etäisyydestä enkä itse pidä huolta omasta etäisyydestäni eläimiin, pitäisi muistaa samalla kulkea eikä pysähtyä jäkättämään.

Toinen treeni tehtiin hiehoilla. Lauman haltuunotto ja lähtö vedosta poispäin meni oikein rauhassa. Käännyttyämme vetoa kohden lauman vanhin hieho unohti minun minimalistisen auktoriteettini ja ajatteli kiihdytellä ohi.
Itse olen kyllä superköpö noiden isompienkin eläinten kanssa, mutta onneksi koira ei. Se hoiti homman ja pysäytti ja piti elikot (5 kpl), Sutun silmät sädehtivät ja korvat loimusivat.
Lopulta oli tosi haasteellista saada sitä eläimiltä pois. Koira oli kuitenkin saanut paimentaa tarpeekseen, koska meni omaehtoisesti aidan viereen lepäämään.

Treenien lopuksi  hiehot hengailivat siinä vieressä, lopulta ne päättivät lähteä portteja kohden, siinä vaiheessa Sutu lähti pitämään porukkaa kasassa kahden muun koiran kanssa, joiden kanssa se ei ole tehnyt aiemmin yhteistyötä. Kukin koira tiesi mitä tehdä, ilman käskyjä. Toinen ohjaaja otti lauman kuljetukseen, jonka jälkeen Sutu epäröi hieman, lupaa pyytäen katsoi minua ja lähti lopulta  pitämään eläimiä toiselle ohjaajalle, hienosti tehden oman osansa. Oli kyllä hieno naky.

Lomalla Kemijärvellä ja paimenessa Posiolla

Talvilomani yhteyteen yhdistetty paimennussessio Harjulan tilalle Posiolla osoittautui onnistuneeksi.

Teimme liinassa maltillista ajoa, jottei koira aina ajautuisi liian lähelle  laumaa ja eteen pysäyttämään. Toisella kierroksella Sutu esittikin väläyksiä omasta oivalluksesta. Iloinen. Kesäkuussa olisi tarkoitus osallistua parin päivän leirille samassa paikassa.

Ja kermana kakun päällä tapasin Titta Kuuselan samalla reissulla. Hän on käynyt Harjulan tilalla aiemminkin koirineen.

Kuvat Kemijoen jäältä ja rannasta.

 

Sutun menolippu 3-luokkaan

Muutamassa kokeessa kesän ja syksyn aikana olemme Sutun kanssa pyörähtäneet vaihtelevalla menestyksellä. Yhä edelleen koiran suurin into on hallita lammaslaumaa pään puolelta. Hieno taipumus onkin, kunhan tulevaisuudessa luottaisi minunkin hoitavan hommani lauman pääpuolella. Treeniähän se vaan kaipaa, so simple.

Viimeisin koeviikonloppu olikin tämän kauden mielenkiintoisin, ei yksin siksi, että olin sitä järkkäämässä, vaan myös siksi, että ne olivat ensimmäiset TS-kokeet Kivistön tilalla Forssan Matkussa.
Tilan lampaat ovat hyvin koirattuja eli kulkevat sinne minne koira ne ohjaa, mutta eivät ole erityisen ihmisvetoisia ja ihminenkin on niille paine. Olin jotenkin yllättynyt, ettei ainoatakaan TS-pamennusvaliota ollut kisaamassa uudessa paikassa. Toisaalta nykyään on lukuisia treeni- ja koepaikkoja ja päällekkäisiä toisissa kennelpiireissä järjestettäviä kokeitakin, on tietenkin helpompi kisata siellä missä myös treenaa, ymmärrettävästi.

Toinen koeviikonlopun tuomareista ennätti käydä oman koiransa kanssa kokeilemassa vedot ja lampaat, osasi sen vuoksi mielestäni mitoittaa ratansa vaikeuden sen mukaan. Vedot olivat haastavat jo itsessään ja ohjaajalle sellaista aivoakrobatiaa, että hiki pursusi pelkästä ajattelemisesta. Voimistelimme Sutun kanssa nippa nappa ERI:n eli 90/100p, mielestäni hienosti venyttiin.

Sunnuntainen tuomari ei ehkä välittänyt vedoista, esim.  2-luokan rata kulki kaksi kertaa varikon ohi, johon lamapailla suuri veto. Meillä loppui aika, sillä jouduin neuvottelemaan Sutun kanssa alkuradalla sen stoppihaluista aika pitkään. No, lampaat eivät karanneet, mutta emme ennättäneet saada rataa tehtyä ja haalittiin ennen ajan loppumista 41/100p kasaan.

Ennen koetta olin käynyt tilalla treenamassa muutaman kerran ja haastavinta oli omien aivojen ohjelmointi uuteen tilanteeseen. Sutulla on enemmän näkemystä ja taitoa kuin ohjaajalla, kiva ja luotettava työpari, joskin vaativa koulutettava ainakin minulle.

 

Sutun paimennuksista

Sutukin on urakkatyöläinen sielultaan ja sopeuttaminen tavalliseen työn rytmiin on vaatinut hieman hioutumista meiltä molemmilta. Onneksi se rodunomaisesti tajuaa helposti halutun tavan, kunhan ohjaaja ennättää merkata juuri sen oikean tavan. Se, jos mikä on haasteellista täti-ihmiselle.
Treenikertoja on ollut 1-2- kertaa viikossa ja kyllä sitä kehitystä tapahtuu näinkin, tosin hitaammin kuin päivittäin treenaisi, selvä se. Keväään kuluessa olemme saaneet kumpaisenkin paimennusvisiot vähän paremmin sopimaan yhteen ja luottoa alkaa kertyä.
Parastahan tässä kuitenkin on se, että Sutu on mitä mainioin lauman/perheen jäsen, arki se on mikä eniten merkitsee.