keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Lauman irroitus aidasta ynnä muuta säätöä

Alkuasetelmat: Lampaita aitauksessa "siemeneksi", jotta saadaan todellinen tilanne vetoa vastaan työskentelyyn ja isomman lauman irroitukseen aitauksen vierestä.

Huruselle on ollut näköjään hyvin hyödyllistä irrotella lampaita takalampolan pimeistä nurkista, sillä tänään lampaat irtaantuivat hyvin nätisti aitauksen kyljestä kuljetukseen. Koira oli tosin hyvin hämmentynyt aitaukseen jäävistä lampaista eikä millään meinanut luovuttaa ja jatkaa kuljetusta irrotetun lauman kanssa.
Kuljetus sujui entiseen malliinsa: Aluksi Huru jaksoi kuljetella lauman takana, kunnes pakonomainen tarve rynnätä vasemman kautta luokseni yllätti. Iso koira on mieleltään niin pentu.

Toisella kierroksella lauma oli kauempana imuaitauksesta ja enemmän levällään. Lähestyimme laumaa vasemmalta ja annoin koiran itse päättää milloin se lähtee laumaa kokamaan. Matkaa lampaille oli noin 15 - 20 metriä, kun lauma alkoi liikehtiä näkyvämmin, johon Huru vastasi omalla liikkeellään. Koira ennätti lauman taakse, mutta vilkaistessaan taakse sille tuli taas kiire minun luo. Hoputin sen takaisin lampaille ja neiti toikin martat nätisti kasaan ja luokseni.

Lopuksi treenasimme paikallaan oloa ja paikalleen jäämistä lampaiden läheisyydessä. Edistystä havaittiin. ;-)

Bowwe, no joo, se on kyllä sellainen ravistettava ennen käyttöä malli.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Vapaapäivän lammas

Vapaapäivänäkin lammas mielessä tai ainakin pään alla :-)


Päiväunilla (onneton kännykuva)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Normipäivä

Pyhäpäivän kunniaksi aloitimme maanantain paimennukset jo puolilta päivin. Pellolla oli kesäisen kuuma, lämpöhalvausta uhmaten avolaitumella häärättiin. Onneksi luonto jarrutti menoa sopivasti, ettei kukaan kellistynyt. Lampaillakin oli kaffepaussi jokaisen koiran jälkeen.

Meitin laumasta Huru sai aloittaa. Hieman vaikean treenin tein Hurulle, olisi nyt ehketi hetken pitänyt antaa koiralle ja lampaille aikaa tajuta tilanne. Menin kyllä lähtöaitaukseen Hurun tueksi, mutta otin lamapaat suoraan portille ja ulos. Kaikki meni ihan hienosti: Huru kiersi lauman taakse ja istahti tasapainoon. Avasin portin ja lambit lähtivät valumaan ulos. Kutsuin samalla Hurua aja-käskyllä, sillä seuraamuksella, että neiti tuli portille ja minun luokse hieman liian rivakasti. Lauma jakaantui oikeastaan kolmeksi, muutama lambi laitumelle ja seuraavan ulosoton jälkeen suurinosa laumasta pellolla. Aitaukseen jäi vielä pari-kolme, jotka jätimme sinne suosiolla.

Lauma lähti rauhallisesti liikkumaan kohti toista laidunta, menimme yhdessä vasemman kautta lauman sivulle, josta koira ymmärsi jatkaa matkaansa ja lauma kääntyi. On se vaan huvittava hituri, joka pysähtyy omaehtoisesti hakukaaren päähän. Oikeastaan on ongelmaa saada se sieltä ajoon. ;-) Kiesus miten erilainen se onkaan kuin Bowwe. Doh, lyllerrettiin avolaitumella päämääränä pellolla oleva kujanne. Huru tuli useamman kerran lauman läpi/sivuitse luokseni, mutta onneksi omaan hartaaseen tyyliinsä eikä se sen vuoksi saanut laumaan pillastumaan ja minulle jäi aikaa kasata lauma koiran kanssa.

Ohessa evidenssiä  lähestymisestämme kujannetta Johanna Korpijaakon kuvaamana. Itse kujanne ei mennyt ihan kuin kuuluisi (sama ongelma kuin häkistä ulosotossa), mutta taaskaan eivät paimennettavat pillastuneet. ILOINEN!

Sanoisin, että etäisyys on aika optimaali ;-)

Takaisin aitaukseen tullessa Huru oikaisi Tuijan luo turvaan, vaikka koetin sitä ohjata stoppaamaan laumaa ennen portin avaamista. Ei mikään oppikirjasuoritus, mutta täytyy yrittää muistaa, miten vähän Hurua on tällä tasolla nyt koulutettu.

Bowwe keekoili vuorollaan ärsyttävästi, mutta yhden hyvän huomion kujanteessa tein: Bowwe on niin koulutettu toimimaan ohjaajan vasemmalla puolella, ettei kujanteesta tullut yhtään mitään, kun roikuin vasemmalla kädelläni kujanteessa kiinni. Selkeä treenin paikka.

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pitkäperjantai paimenessa

Voiko olla parempaa tapaa viettää Pitkäperjantaita kuin paimenessa aurinkoisessa kevätsäässä?! No joo, toinen vaihtoehto olisi keväthangilla lapissa  mökkijärvellä pilkillä!!!

Bowwe sai aloittaa. Plikalla oli tänään(kin) valtavan hauskaa eikä ohjaajallakaan ollut paskempi päivä ;-), vaikka kärpänen lensikin kesken treenien korvaan.

Hurunen jaksaa vieläkin yllättää. Bowwen jälkeen se on joissain asioissa helpompi, mutta juuri Bowwen treenien jälkeen Huru on minulle välillä hankalampi. Ja miksikä, no siksi, kun tämä täti se taaplaa ja heiluu samalla tavalla oli koirana kuka ja mikä hyvänsä. Hoppas Hurukin tottuu minuun tai minä opin käyttäytymään. Hieno päivä, kiitos kamuille ja koutsille. Woollandian tarjoilut olivat jälleen kerran ihan vertaansa vailla!

Bowwen flänkki

Ah niin kätevä raippa

jesh!


Huru, mato-matala, Ran-tan-plan, Pluto jne jne... ennen treeniä myyssättävänä.

Ou ja nou, Hurunen tarjoilee pysähtymisessä istumista.. Pus.


Seistenkin voi odottaa.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Isolla laitumella paimenessa

Parin viikon tauon jälkeen lampaat olivatkin siirtyneet jo laitumelle. Hurulle ihan eka kerta isolla laitumella ja oih ja voih, neiti muisti, ettei lampaita pakata vaan tuodaan nätisiti. Onneksi Tuija oli laitumen laidalla muistuttelemassa minulle, ettei Hurun kanssa tarvitse käyttä kaikkea mahdollista arsenaaliaan käskyttämiseen.
Kuopuksen kanssa on pysähtymistä treenattu nyt kahdella viimeisellä kerralla ja koira on saanut itse valita asennon. Viimeksi Huru tarjosi tasapainossa istumista, enemmän se varmaan ihmetteli pennun lailla seuraavaa siirtoa, mutta siitäpä olikin hyvä kehua ja vahvistaa käskyä. Tänään odottelin samalla tavalla koiran omaa valintaa ja maltilliset kehut päälle. Lisäksi kuljetuksessakin riitti pieni käden liike vauhdin hidastamiseen.

Bowwen kanssa meni vähän reisille heti lähdöstä. Pirkale, kun pitäisi oikeasti olla jämptimpi aloituksissa ja lopetuksissa, Bowwe ottaa heti kaiken löysän pois ja rilluttelee. Saatiin kuitenkin aikaiseksi suht toimivat treenit, vaikka alku ei hyvää luvannutkaan.

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Viimeisen kerran, rakas Raiputti

Rakas Raiputtini on nyt matkallaan tähdeksi taivaalle. Miten tärkein palvelus ystävälle voi olla näin raskas taakka...



Kaunis rakas Raiputtini!!!