perjantai 30. elokuuta 2013

Huru Piiran käsittelyssä

Vai pitäisikö sanoa Hurun ja Piiran painia...

Huruhan ei pamauta ventovieraiden syliin vaan lähestyy kuin kojootti. Se antaa tutkia itsensä suht hyvin, mutta annas kun pitäisi olla paikallaan. Juu ei, ja varsinkaan EI, jos joku pitää kiinni. Tästä voi jokainen mielikuvitella, miten tuollaista potilasta hierotaan ja lukkoja avataan. Kyllä. Meillä kaikilla oli hiki käsittelyn jälkeen.

Huru on kompensoinut liikkeitään vasemman puolen lihaksillaan. Leikatussa jalassa pohje oli hienossa jamassa, mutta reisilihas vielä heikko. Suurin "vaje" oli kupeessa tai siis selässä kupeen kohdalla. Etupää oli jumissa ja sen käsittelyä Huru protestoi eniten. Saatiin evääksi jumppaliikkeitä etupään liikeratojen avaamiseksi lisäksi koira täytyy opettaa istumaan taas oikein. Nyt se ei kerta kaikkiaan pysty sitä tekemään, sillä leikatun puolen lihakset ovat niin heikot. Itse nivel oli hienossa jamassa: ei kitinöitä, natinoita eilkä turvotusta, liikkuvuus nivelessä erinomainen. Jesh!

Nyt alkaa se hidas koiran lihaksiston uudelleen rakentaminen. Aluksi taluttimessa ravia vastapäivään, jotta koira joutuu käyttämään hekompaa puoltaan ulkokaarella.
Aivan kuten olin itsekin pähkinyt ei Hurun kaltaista koiraa voi päästää vapaana juoksemaan 6 viikon jälkeen, vaan liikunnan pitää olla ohjattua muutaman kuukauden.  Mennään siis husky-valjaissa koko kööri pitkin lähitienoon teitä. Toipilas on toipilas, vaikka se ei sitä itse tajua.

maanantai 26. elokuuta 2013

Maanantain paimennukset

Bowwen kanssa jatkettiin samaa rataa eli toiveissa olisi, että koira jossakin kohtaa itse hiffaisi mitä sen kannattaa tehdä. Omasta mielestään sen kannattaa aina syödä paskaa ;-). Lisäksi harjoituksessa ohjaajan pitäisi oppia käyttämään koiran vahvuuksia hyväkseen, se taitaa olla se suurempi rasti. Omia huonoja tapojaan, kun ei tahdo saada millään kirkettyä pois.

Hurunenkin pääsi liinan päähän pitkästä aikaa. Johanna vei isoa laumaa ja me hölkkäsimme perässä. Hurun ajautessa liian lähelle laumaa, se tietenkin lähti jakaantumaan, josta taas seurasi Hurun manööverit lauman kokoamiseksi. Jospa opettaisinkin tälle koiralle sisäflankit ensin, kun se niitä tarjoaa.

Hurun toipilasaika alkaa olla loppusuoralla ja sen kyllä huomaa kaikesta: Taannoin tarhassa ollessaan se raahasi navetasta vanhan sohvan puolikkaan ulos. Kyseessä on puurunkoinen ehta 60-70-luvun vuodesohva. Seuraavaksi navetasta raahataan ulos ehketi koppi.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Luumäki, ryhmänäyttely 25.8.2013

Niin koitti aika vuotuiseen näyttelyreissuun (tasan vuosi edellisestä). Bowwen kanssa olemme käyneet kerran vuodessa aikuisten näyttelyissä ja tähän saakaa saldona oli 2 SERTiä ja yksi EH.

Luumäellä oli oikein hyvin järjestetty näyttely. Mielestäni aina, kun järjestelyistä vastaa metsästyskoiraväki kaikki toimii enemmän kuin hienosti, niin tänäänkin.

Beusseja ei ollut ilmoitettu kuin Bowwe ja kehäkin oli ajallaan. Tuomarina toimi Maija Sylgren, varsin uusi beussi tuomari, mutta asiallinen. Bowwe ei kyllä esiintynyt mitenkään mahtavasti, mutta pysyi kuitenkin paikallaan, jotta tuomari sai lausuttua arvionsa. Liikkeessä nuuski maata ja lopuksi otti komeita loikkia naama virneessä, ravasi  kuitenkin muun ajan.
Eilinen Bowwe hieronta ei mennyt hukkaan! Kiitos Tuija ja Toimiva Koira

Tässä tuomarin näkemys Bowwesta tänään:

Hyvät rungon mittasuhteet, riittävä vahvuus, selvä sukupuolileima, riittävä pään vahvuus, kauniit silmät, ilmeikkäät korvat, vahva kaula, oikea rintakehän malli, hieman jyrkkä lantio, riittävästi kulmautunut edestä hyvin takaa, hyvä häntä, liikkuu edestä hieman löysästi. Sopiva sivuaskel. Hyvät kaksoiskannukset oikeassa takajalassa, vasemman takajalan toinen kannus kynnetön. Kaunis väri.
AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP

Nyt olisi siis SERTit kasassa, samoin kuin tulokset, sikäli mikäli ne uudet MV-arvoon oikeuttavat säännöehdotelmat ikinä päätyvät SPKL:ään ja K-liittoon.

Nyt olis SERTitkin kasassa

maanantai 19. elokuuta 2013

Palauttavat treenit

Viikonlopun tahkoamisen jälkeen Bowwelle järkättiin palauttavat treenit.
Marttalauma oli huomattavasti suurempi kuin kisoissa. Lähestyimme Bowwen kanssa laumaan vasemmalta viistoon, no niin- lausahduksella Bowwe lähti hakemaan laumaa ja minä jatkoin kulkuani yhä vasemmalle. En käskyttänyt koiraa millään tavalla, vaan annoin sen itse ratkoa  tilanteen. Bowwe kiersi lauman varsin tiukasti vasemmalta ja jatkoi matkaansa liikaa vasemmalle lauman eteen. Samaan aikaan minä jatkoin matkaani puuttumatta asiaan. Bowwe kiersi lauman ainakin kaksi kertaa ja siitä seurasi, etteivät lambit tietenkään lähteneen luokseni. Ja totta kai se ähräsi siellä taustalla paskojen kanssa. Jatkoin yhä edelleen matkaani ja koira ihmetteli asiaa. Palasi sata lasissa luokseni ja siitä uudelleen laumalle. Tällä kertaa himmasi lauman takana sen verran, että sai nostettua ja ajettua lambit luokseni.
Ajatuksenani oli, että koira joutuu itse huomaamaan mitä sen kannattaa tehdä. Näitä on pakko jatkaa, sillä pakottamalla Bowwea ei saa tekemään asioita oikein. Treeniä jatkoimme kuljetuksella enimmäkseen poispäinajona. Siihen me tarvitsemme vielä paljon treeniä ja koiran samaa oivallusta kuin hakukaarelle himmaamiseen/pysähtymiseen.

Monella tapaa hieno treeni molemmille!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Paimennuskoe, luokka 1, Somero

Niin vaan päästiin koettamaan 1-luokan koetta tänään. Arvonassa saimme viimeisen suoritusnumeron eli starttasimme numerolla 10. Sitä ennen ähräsin varikolla enkä muiden suorituksia nähnyt. Olo oli hieman väsy, koska koirat herättivät jo aamu neljän aikaan. Samalla tavalla en ollut itse skarppina ja sen vuoksi tulin käskyttäneeksi koiraa taas miljoonasti., niin ja vielä suunnatkin oli taas hukassa. Tässä kohtaa oli hyvä, ettei koira kuunnellut käskyä ;-)

Pisteitä seuraavasti:
Vartiointi 8/8
Häkistäotto 9/9
Häkitys 6/8, vähennys, koira tuli portin raosta eikä alitse eikä ylitse
Portti/ränni 8/10, vähennys jäimme pyörimään portin suulle, ränni oli hieno
Tie 6/10, vähennykset lampaat kulkivat edellä
Laidunnus 8/10, vähennykset koira kääntyi ohjaajaan päin
Käskyt & tottis 6/10, vähennykset paljon käskyjä
Aktiivisuus 7/10, vähennykset koira haistelee -> söi taas paskaa

Yhteensä siis 58/75ja arvosana ERITTÄIN HYVÄ ja PAIM1 koulari plakkarissa. Tämän jälkeen ne oikeat kokeet alkavat, joissa jyvät erottuvat akanoista. Bowwe on toivottavasti se jyvä!

Tuomarina kokeessa toimi, Terhi Mikkonen. Hänen kommenttien mukaan luotan koiraani ja tiedän sen vahvuudet. Juuri näin onkin. Puutteena meillä on tuo kuljetuksessa lähellä kulkeminen. Kaiketi sitä nyt sitten alamme työstää pois. Jos nyt kunaan se on enää korjattavissa. Bowwelle voi antaa tuosta omapäisyydestä paljonkin anteeksi, sillä se jaksaa jaksaa jaksaa näin onnetonta ohjaajaa!

Päivän päätteeksi Bowwen Biitti-täti suoritti hienosti esikokeen pistein 86/100!!!! Onnea Annelle ja Biitille, teillä oli superviikonloppu!
Ihan mahdottman iloinen treenikavereiden tuloksista, ehketi vielä enenemmän kuin omastani.  Woollandiaan lähtee aaltoja, jollei jopa hyökyaalto, puitteet ovat  nimittäin niin hienot ja entäs buffa, paras Somerolla!


lauantai 17. elokuuta 2013

Biitti Suomen MVA

Raiputti-muorin lapsista toinen Suomen. MVA.
Biitti ajoi jäkeä tänään tuloksen JK2 veroisesti. Biitistä leipoutui siis Suomen muotovalio samalla. Onnea Annelle ja Timolle ja monta pusua Biitille!!!! Niin iloinen teidän puolesta!
Korjattu rotumestisten osuudelta.

Huru toipilaan kuulumisia

Nyt on 3 viikkoa takana toipilaan elämää ja 3. Cartrophen piikki annettu. Omasta mielestään koira ei ole kipeä ollenkaan, ontumista ei ole havaittavissa, tosin hieman keventää seisoessaan leikattua jalkaansa. Ensi viikolla olisi tarkoitus aloittaa vesiterapia ja totta tosiaan liikuntaa tuo nuoren koiran kroppa janoaa. Heittelee par aikaa leluaann ilmaan ja kopittelee sillä, hui kauhistuttaa, miten esim. TV-pysyy paikallaan. Ihan mahdoton vehtailija muutenkin.

Kuvautan Hurun lonkat puolen vuoden päästä, jotta saadaan polvikin kuvattua samaan aikaan. Lonkista ei ole huolta, sillä ne on nähty jo ja hienot olivat. Toiveet ovat korkealla polvenkin suhteen, sillä toipuminen on ollut huimaa. Vielä kolme viikkoa tätä rauhaisaa lenkkitystä ja pakko kai sen jälkeenkin on ottaa jokin hallittu liikunnan lisääminen taluttimessa. Ehkäpä paimenessa.

perjantai 16. elokuuta 2013

Paimennuksen esikoe, Somero

Bowwen toinen yritys paimennuksen esikokeessa ja hienosti läpi pistein 86/100. Hieman oli erilainen kuin vuosi sitten Pillardin rakentama rata Vehmersalmella. Olen kuullut, että sen kokeen jälkeen on ollut kuulemma enemmänkin keskustelua, mutta silti Bowwe ei totellut siellä, joten saatiin ihan oikeutetusti sieltä hylsy. No, siitä ei sen enempää, tänään esikoe meni läpi, joten sunnuntaille varaamani "varmistelupaikka" on sitten 1-luokan rata.


Esikokeen pisteet osa-alueittain:

Häkistä poisotto 10/10
Uudelleenhäkitys 10/10
Kuljetus/ohjaaminen 14/20, vähennykset koiran lähellä kulkemisesta
Laidunnus 18/20, vähennykset ohjaaja jäi liian lähelle (unohdin sen 20 askeleen säännön)
Pysähdys 10/10
Käskyt 10/10
Tottelevaisuus 7/10, tässä ei ollut vähennyksistä erillistä mainintaa
Aktiivisuus 7/10, vähennykset koira haistelee maata -> söi paskaa

Yhteensä siis 86/100 ja arvosana ERITTÄIN HYVÄ

Tuomarina kokeessa toimi, niin positiivinen  ja tarkkasilmäinen, Terhi Mikkonen.

Hienoja koiria tänään esikokeessa, kaikki pääsivät läpi  ja 1-luokan radan ajoivat Membu ja Pete, Tuija ja Numbe plus Minna ja Remppa. Kaikilla plakkarissa PAIM1!!!

Onnea ja aaltoja kaikille!

maanantai 12. elokuuta 2013

Palauttavat paimennukset

Tänään oli Bowwen tehotreeni, jossa emäntä meni laukalle ensimmäisellä kierroksella. Katsomon koutsit huomasivat, että joka kerta kun komensin hieman vaativammin Bowwea maahan, niin se teki kaarroksen pois päin minusta ja nappasi suullisen paskaa. Siksi tokalla kierroksella käskyt tulivat pillistä tai muuten vislaten. Muutos oli huomattava ja kaiketi koira koki, että sillä oli koko ajan mielekästä tekemistä eikä käskytkään painostaneet.

Ohjaajalle pitäisi tehdä lobotomia, jottei ennättäisi kiihdyttää itseään aina heti alkumetreillä.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Räntsi-kisat Somerolla

Valtavan kokoisia aaltoja  Woollandian väelle jälleen kerran Ranch-kisojen järjestämisestä!
Treeneissä ei kunaan saa aikaan samaa jännitysmomenttia, joka vaikuttaa ohjaajaan jäykistävästi ja koiraan kiihdyttävästi. Omalta osaltani syke ei ihan taivaisiin noussut, mutta samat ongelmat me vaan aina kohdataan. Ja miksikös ei, perusvirheitä, joita vaan täytyy koettaa hioa pois.

Emme päätyneet - taaskaan - podiumille, mutta rata saatiin ajettua läpi eikä lambit karanneet.Hienoja ratoja kaikilla ja lisäksi täytyy sanoa, että avara laidun on lampaille ja koiralle huomattavasti reilumpi: Mikäli koira ei ole ihan laukalla ( ja saaliilla) lampailla on Somerolla tilaa väistää samoin kuin koiralla. Ikäviä pillastumisi ei tänään nähty, vaan ohjaajat saivat lauman haltuunsa. Toisilla oli enemmän liikettä laumassa (esim. Bowwella) kuin toisilla, mutta lampaat eivät missään tilanteessa kenelläkään olleet paniikissa. Ja niinhän se kuuluukin olla. Mahdottoman iloinen treenikavereiden onnistumisista! Erityisiloinen olen Bowwen täti-koiran, Biitin, kisadebyytistä! Hienosti ohjasit Anne!


maanantai 5. elokuuta 2013

Bowwe ja hymy

Bowwe-veitikan söpöstelykuva.

Veitikka!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Hurunen 1 vee!

Meitin perheen villivarsa kuopus täyttää tänään vuoden. Kuvailen huomenissa neidin bikineissään.
Kuvia lisätty. Tuo penikka oli hankalaa saada asettumaan paikoilleen. Bowwe piti hymyään uskollisesti yllä, vaikka villivarsa kirmasi useamman kerran paikaltaan, samalla kun kyykistyin kuvaamaan...

Huru 1-vuotta

Bowwe ja Hurunen