sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Räntsi-kisat Woollandia

Melkein jatkuvasta vesisateesta huolimatta Woollandian perinteikkäät ranch-kisat pyöriteltiin läpi.
Luokkia oli kolme, joista III-luokka oli selkeästi bordrcollie/kelpie-rata poispäin ajoineen, II-luokka jo kisanneille muille roduille ja I-luokka noviiseille rotuun katsomatta.

Bowwe ajoi II-luokan mielenkiintoisen radan ja Huru loppujen lopuksi I-luokan radan, vaikka sen mölleihin ilmoitin. Bowwe oli kolmas ja Hurun sijoitusta en nyt muista, mutta rata läpi. Minun kuuliainen pikku murunen on hävinnyt jonnekin.. kuulossa vikaa tai oma-aloitteisuutta on jostain läikähtänyt koiralle liikaa ;-)

 Lisään myöhemmin tähän radan osiot ja meidän saamat pisteet, laput on vielä autossa ja telkusta tulee MM-jalkapalloa ei ennätä nyt ;-)

Woollandian väelle ja ahkeralle talkooväelle (hyvä me) suurkiitos ja Kimmolla köksään iso aalto!!!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Hurun ekat hakukaaret tolppakoiralta

Kuulostaapa hienolta...  Pixielle täytyy kyllä tehdä aaltoja, kun jaksoi tuon teinin kanssa olla hommissa.
Pixie ja Johanna olivat siis tolppina ja yllätykseksi Huru ei ekalla kerralla tehnytkään sukellusta ystäviensä luokse. Ei koira kyllä kiertänytkään ystäviään (meni Pixien ja lauman välistä), mutta silti nosti lauman rauhassa. Olin auttamassa koiraa puolessa välissä, jotta sain painetta pulleammalle lähestymiselle. Yritimme olla tietenkin Pixielle vuorostamme tolppina: Huru kytkettynä (aina) kun sain sen vaan kiinni. Hieman on Hurun kuulo heikentynyt sitten viime kerran ;-). Kuuroina hetkinä Huru aiheutti treenikaverille päänvaivaa: Pixeli paran ilmeestä näki selvästi kysymyksen: "WHAT!!! WHY on earth that silly teenage is hanging there!!!

On kaiketi sanomattakin selvää, että emme treenanneet kokeiden osioita, vaan yllättäviä tilanteita. Ja niitä oli ainakan Pixeielle tarjolla, sillä lopulta Huru sukelsi ystäviensä luokse saadakseen sympatiapisteitä - paine hakukaarella oli sillä kertaa liikaa. Ei herunut sympatiaa.
Ennen kuin pystymme tästä jatkamaan ja kehittymään, Hurun täytyy oppia jäämään paikoilleen.
Mielenkiitoinen treeni, josta on hyvä jatkaa seuraavalla kerralla hieman tutumpien asioiden kanssa.

Bowwe pääsi myös Pixien kanssa ottamaan hakukaaria. Päätimme, että ähräämme vuorotellen lampaat pellolle rakennetun sillan kautta ja sen jälkeen hakuja. Voe helevatta niitä marttoja, jäivät keskelle siltaa pönöttämään, oli ihan pakko itse auttaa koiraa ja kääntää etummaisten lampaiden kulkusuunta oikeaksi. Silta oli haastava isolle laumalle, sillä se oli vain siirtolavan levyinen ilman leveämpiä ohjaimia, kohtisuoraan ajtettaessa osa laumasta tahtoi mennä sivuitse. 90 asteen kulmassa suurin osa lambeista päätyi sillalle, mutta jäivät sinne jumiin.

Hakukaaritreenistä on pakko mainita koirien keskittymiskykyä kuvaava asia. Bowwe kaarsi tiukasti lauman taakse, jossa Pixie hienosti piti laumaa paikallaan. Hups, Pixie makasi Bon juoksuradalla, komee pomppu paikallaan pysyneen Pixien yli ja lauman nosto ja tuonti. Joskus aiemmin treenatessa vastaava tilanne on tapahtunut Bowwen ollessa tolppana. Varsin luottavaisia flikkoja!!!

Erikoinen treenikerta, mutta mukavaa kuitenkin tehdä asioita oman mukavuusalueensa ulkopuolellakin.

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vanha koira

Vanhoilla koirilla on hallussaan salaisia asiakirjoja.

Vanhat koirat tietävät tarkoin milloin puut kuolevat,
milloin hullu peukalo painaa nappia.
Vanhat koirat tietävät grammalleen miten paljon ikävää yhteen iltaan mahtuu, ja miksi.

Vanhat koirat osaavat ennustaa jokaisen kyynelen
ja suurinta salaisuuttaan ne varjelevat tarkoin alakuloisessa hännässään:
ne tietävät tarkoin milloin on taas vedenpaisumuksen aika.

Vanhat koirat ovat raivostuttavia.
Vanhat koirat tietävät ihmisten asioista enemmän kuin ihmiset itse.
Eivätkä suostu puhumaan.
Katsovat vain säälivästi.

- Tommy Tabermann


Rakkaiden muistolle, Rai olisi täyttänyt eilen 14 vuotta.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tytskät

Bowwe koettaa aina välillä olla aikuinen, mutta minkäs Hurun kanssa teet... pakko taantua samalle tasolle.
Tässä muutama tabilla otettu kuva poiskipaini / kitapurjeiden ja hampaiden esittelytuokiosta.

Ei oo todellista!

Tuossa se ährää kyljessä kiinni!

Ja henkikin haisee...

Ääää-ää järkyttävä käry!!!


Merkillistä miten toisen syömä...


Lampaankakka voikin haista noin järkylle...

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Hakukaaria ja sisäflankkeja

Aloitimme Hurun kanssa isossa pyöröaitauksessa ja heti muistin, ettei se ole meitä varten. Treenasin kuitenkin väliintuloja liikkeen jatkamista sisäflankille. Lopuksi oikea kuningasajatus ja lampaat ulos aitauksesta, niin huonoon ajoitukseen, ettei mitään määrää. Samaan aikaan toista laumaa oltiin viemässä puimurilaitumelle treenilampaiksi. Meitin lampailla oli hieman liikaa vetoa Hurun estettäväksi. Noh, näistä oppii, niin koira kuin ohjaajakin.

Bowwe pääsi pitkästä aikaa Pixin kanssa treenaamaan hakukaaria. Se ketale oikaisee lampaiden taakse, vaikka stoppikoiran ja lauman välistä. Sitä lähdettiin työstämään pois avusteisella sisäflankilla. Aiemmin Bowwe ei ole syttynyt moiseen hakukaarien yhteydessä, mutta nytpa se olikin innostavaa!

Lopuksi poispäin ajoa vedon suuntaan, jotta lauma venyisi helminauhaksi ja koiralle saisi vahvistettua sellaisenkin tilanteen hallintaa.

Ei pössömpi ilta ;-)!

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Vetoja vastaan ja häkityksien kautta "voittoon"

 Mahdottoman mukava viikonloppu paimennuksen merkeissä.

Bowwelle vahvistettiin poispäin ajoa isomman lauman kanssa sekä muistutukseksi lauman kokoamista kauempaa laitumelta. Bo:n vanha synti se sieltä taas nosti päätään eli ei se malta hakukaaren lopussa hidastaa. Ihan sama, koiran täytyy silti hommat hoitaa ja tuoda koko lauma, vaikka osissa. Ja toihan se, välillä imuroi tuoreita lierukasoja sisuksiinsa.
 Poispäin ajossa Bowwelle oikeasta paikasta selkeä positiivinen palaute, paineen ja virheestä moittimisen sijaan. Saimme selkeästi paremman otteen tähän "liikkeeseen".

Hurun treeneiksi jäii häkitykset ja häkkiin palauttamiset. Pikkuhiljaa osaan pysäyttää koiran oikeaan paikkaan, kiitos koutsi-Tuijan huomiosta ja neuvosta. Pyörähtelin kuopuksen kanssa myös aitauksessa ja vahvistin suuntia ja väliintuloja. Huru on saanut huimasti lisää itseluottamusta ja senköhän vuoksi neiti ei pysähdykään aina kun käsketään, vaan hakeutuu omasta mielestään parempaan paikkaan.

Huomenna tämä ilo taas jatkuu vakkaritreenien merkeissä!