torstai 9. toukokuuta 2013

Hurusen eka näytelmä

Sattuipa sopivasti Hurusen eka näytelmä, tärppipäiville. Alkuodotelmat/oletukset/kauhukuvat olivat siis hieman epävakaat.

Kyseessä oli PK-tapahtuman yhteydessä pidettävä näyttely, joka oli samalla beauceronien päänäyttely. Tuomariksi olimme saaneet erikoistuomari Alain Thevenonin Ranskasta. Narttuja oli luettelon mukaan ilmoitettu 30.

Tulimme paikalle hyvissä ajoin uroskehiä seuraamaan. Aika kului rattoisasti hyvässä seurassa, Hurukin oli mielissään, kun tapasi ennestään tutut Eijan ja Ranen. Vaikka seura olikin rattoisaan, niin kyllä minua jännitti, etenkin kun kyseessä oli eka näyttely ja maalaistollo koira plus köpö esittäjä ;-).

Samassa luokassa esiintyi Annen ja Timon Hit plus Elisa ja Hertta. Siinä me köpöttelimme koirinemme peräkanaa,  Elisan meno Hertan kanssa oli kyllä kerrassaan eleganttia. Lopputulemana Hit JUN ERI1 SA ja Huru JUN ERI2 plus SA ja Elisa Hertan kanssa JUN ERI4.  Itse oli ajatellut, että meitin ei tartte pyörähtää kuin sen kerran kehässä, mutta toisin kävi, paras narttu kehää oli jäätävä odottelemaan.

Paras narttu kehän alkaessa minun piti herätellä Huru, neiti rentoutui väliajan milloin kenenkin jaloissa ja täydessä unessa.

Aikas suuri konklaavi narttuja olikin (muoks. vain 7 narttua 27:stä sai SA:n), tämä nyt piti olla ihan pika-pika-juttu, junnut ekalla kierroksella ulos. Olisi sopinut hyvin paskakunnossa olleelle esittäjälle. Tähdet olivat tänään sellaisessa asennossa, että Hurunen ravasi itsensä PN3 ja Annen ja Timon Hit PN2.
Onnesta olkoon Anne ja Timo!

Hit du Jardin d’Elisee ja Huru de la Bergerie d’Elan odottelemassa paras narttu kehää.
Kuva. Anne Jalonen


















Ohessa arvostelu, kukin saa tulkita koukerot kuten haluaa, tuota karvan laatua koskevaa kommenttia en oikein ymmärtänyt. Taisi olla uimisen jäljiltä liian pehko ja raidallinen tjmsp:




9 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Isot onnittelut Hurulle Cindyltä

Woollandian kirjoitti...

Onnea Huru

jaanakin kirjoitti...

Voi kiitosta onnitteluista!
Tuokin elukka on kyllä hankittu ihan muuta asiaa silmällä pitäen kuin näytelmiä. Tosin siinä se ei mikään tähti ainakaan vielä ole ;-).

Tosiaalta ei kai se koirasta huonompaa tee jos se on jonkun ulkomuototuomarin mielestä suht ok.;-)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Hurulle. Huru oli näyttelyssä niin "lunkisti" että taisi emäntä jännittää paljon enemmän kuin näyttelytähti.

Vaan kyllä meidän tytsyt oli hienoja :)

Anne

Anonyymi kirjoitti...

Junnuneidit vauhdissa! Onnea Hurun loisto debyytistä misseilyn saralla! :)

-Titta, Noita & Poppa-

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Huru ja Jaaana!! Hienosti meni.
MerjaF

Anonyymi kirjoitti...

Onnea Jaana ja Huru!

Tanja

Anonyymi kirjoitti...

Vooooii onnea teille!!!
Kiitos viestistä jota en ole ehtinyt kommentoimaan.
Aivan mahtavaaa, onnea Hurulle!!!
PaulaK

Eija kirjoitti...

Onnea vielä hienolle Hurulle! :)