Tapani-myrskystä selvinneenä sulattelimme kinkkua pamennuspäivän merkeissä.
Sähkötkin palasivat onneksi viime yönä, joten paimeneen uskalsi lähteä levollisin mielin. Ei silti, kyllä täällä torpassa tarkeni kakluunin ja hella/leivinuunin lämmöllä, mutta pakasteiden sulaminen huoletti eniten. Onneksi vahinkoa ei liiemmin syntynyt.
Takaisin paimennuspäivän tapahtumiin. Porukka oli jaettu kahteen ja osa aloitti pellolla poispäin ajo treenillä ja osa maneesisa kujanteita poispäin ajona. Me aloitimme maneesissa ja liinan avulla. Ajattelin, että saan hillittyä liinan avulla koiran seilaamista lauman takana. Noo, jossain määrin onnistuin, mutta niin onnistui myös Bowwe seilaamaan. Saimme muutaman ihan hyvänkin pätkän ajettua
Toka kierros samoilla säännöillä. Harjoite meni paremmin niiltä osin, kun taas itse hiffasin asioita. Bowwelle täytyy nyt jotenkin saada opetettua, että aja käskyn jälkeinen suunta tarkoittaa suht tiukkaa ahtaasta paikasta lambien eteen kiertämistä.
Lounaan (valtavan maukkaan) jälkeen me otimme yhden kierroksen maneesissa. Aluksi samaa kuin kahdella edelliskerralla ja ihan lopuksi maltan ristin hinkkaamista. Oli meille vaikea.
Toka kierroksella me sitten kaikkea kohtaloamme uhmaten menimme avoilaitumelle. Tuuli niin, että hilseet pöllysi. Lähtökohtaisesti minulla oli jo takaraivossa epäluotto koiraa kohtaan. Hirmuisen väärin Bowwea ajatellen ja treeni menikin hieman huutamiseksi, kunnes rauhoituin koirakin kuunteli. Bolla on kyllä avolaitumella jokin ihme viuru päässään ja se tahtoo aluksi enemmän naatiskella juoksemisesta ja lauman vilkkaasta liikuttelusta.
Opettavaista ja nöyrin mielin uusia treenejä kohden.
Tämän tarinan sokerina pohjalla, pempuloiden pusuttelua lounastauolla. Pentu-pentujen ihanaan tuoksuun ei ikinä kyllästy, samaa mieltä olivat kotona vaatteitani tarkkaan nuuskuttaneet mummu-koirat.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti