lauantai 15. kesäkuuta 2013

BC- päivillä Virroilla

Pöristelimme Virroille Black Carambas koulutusleirille, parin mutkan kautta (kävin Nokialla kääntymässä).
Teemana tälle päivälle oli haku. Hakualue tallattiin varsin vaativaan maastoon juoksuhautojen keskelle.
Bowwen edellinen hakukerta oli marraskuussa 2010 eli reilu 2 vuoden tauko. Kerran opittu ei ole mihinkään kadonnut, ilmaisuissa oli toki toivomisen varaa, mutta muuten varsin hieno. Tuuli kävi voimakkaasti vasemmalta takaviistosta. Bowwe ja moni muu poimi hajut tuulen alapuolelta, siksi pistot eivät ihan suoria olleet, silti mahdottoman tyytyväinen.

Entäs Huru? Ihka ekaa kertaa hakumetsässä. Odotukset eivät olleet suuret, silti ajattelin, että paras tapa tämänkin koiran kanssa on tuuli-ilmaisu. Kävelimme ensin poikkituuleen, 1. maalimies ei vielä sytyttänyt lamppua, toinenkin niin ja näin, mutta kolmannella Huru ymmärsi yhtälön: haisu-> ihminen-> mahtavaa-> lihapullaa!
Treenien lopuksi otimme vielä pari sik-sak lähesytmistä suoraan vastatuuleen. Avot, koira vaan karkasi maalimiehelle, meni coupe-mallilla, että sammaleet pöllysivät. Ihan mahdottoman iloinen! Kiitos ihanat treenikaverit!

Saimme aikaiseksi kaikille osallistuneille tasonsa mukaiset treenit, hieno päivä!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, kivaa oli ja sääkin meille suosiollinen, ei satanut ollenkaan :)
t. MerjaF