torstai 19. huhtikuuta 2012

Paimentamista vol.138

Jep, se on niin juoksuissaan kuin olla voi (Raiputti on jo väsynyt sen keekoiluun). Onneksi juoksut saavat Bowwesta treeneissä rauhallisen ja nöyremmän puolen esiin. Ehketi yksi perr--le pääsi kuitenkin tänään ilmoille.

Päivän teemana häkitykset ja hakukaaret. Vasen kaari on kovin tiukka, sitä siis treenattiin ja koetin luoda enemmän painetta kirmaamalla koiran kaarelle. Elikko väistää minua ja pullokeppiä vähän. Voi kun Bo joskus vielä itse älyäisi hengailla kauempana. Minusta vaan tuntuu, että se juttu Bolle on juuri se lähellä ährääminen.

Ollaanhan me lähinnä säälittäviä räpeltäjiä kaikkine ohjaajan ja koiran puutteinemme, jos vertaa muihin treenaajiin. Vielä kuitenkin olisi ajatus jaksaa treenata, etenkin kun näille "väärän rotuisille" on ne omat kokeet. Eka olisi kesäkuussa, mutta tunku saattaa olla sellainen, että mukaan voi olla vaikea sopia. Tavoitteita kuitenkin on.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Paimentamista vol.137

Hitto kun oli kylmä, Johannan mukaan kesä on peruttu!!!
Ulkona rämmittiin hakukaaria harjoitellen. Oikealle pysytyin lähettämään kauempaa kuin vasemman, josta elikko vetää tosi tiukasti laumalle ja joskus keskelle sitä. Pikku hiljaa pidensin matkaa myös vasemmalle puolelle ja koetin itse olla painamassa koiraa kauemmas kaarelle. Kyllä se siitä.

Juoksuista ei ollut haittaa muille kuin Zaggalle, joka ei valitettavasti päässyt astuntahommiin.

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Loma, hyvää aikaa tehdä hommia

Oliko se loma ollenkaan. Oli toki. Ensin möksälle hankien kannateltavaksi huimaan auringon kiloon ja sen jälkeen siskon työkeiriltä tänne Koiramäkeen olkkarin kimppuun.

Hanksussa saatiin näkyvää aikaan sen verran, kun oli tarpeita. Ajatus oli tehdä sellaisia hommia mihin tarvitaan assistentti.

Sama sävel jatkui Koiramäessä: Tasoitetapetti seinään, katon maalaus ja lopuksi seinien maalausta. Kiva päästä duuniin lepäämään, vaikka osaltani maalausurakka jatkuu heti huomenna. Silti olkkari on niiii-iin erilainen, mummo_flanelli_alkkari_tapetin maalauksen jälkeen, että ei samaksi uskoisi. Jahka saan maalauksen finaaliin lisään kuvat ennen ja jälkeen.


Muuri puoliksi maalattuna


Tässä jo kahteen kertaan sudittuna

torstai 12. huhtikuuta 2012

Paimentamista vol.136

Vihdoista viimein Bowwen tassu on jo siinä kunnossa, että se pääsi paimeneen. Taukoa nyt puolitoista viikkoa, kun talvilomakin katkaisi meitin treenit.

Kevät on niin pitkällä, että treenit ajettiin ulkoaitauksessa. Tänään koira oli mukavasti kuulolla, paitsi hakukaarelta se ei pysähdy vasta, kun on saanut tuotua lampaat tarpeeksi lähelle. Kaaret kuulemma ilmavat, ainakin lähdöissä. Ekan kierroksen häkitys onnistui nätisti. Tykkäsin ainakin itse, jäi kiva fiilis.

Bowwe aloitti viimeinen juoksunsa, olisiko sen vuoksi ollut enemmän kuulolla. Kuka tietää.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Paimentamista vol.134-135

Tiistaina ulkona. Olihan eläimellä hieman paremmin vihdoin korvat auki. Saattoi multa silti pari kirosanaakin ilmoille luikahtaa. Kiekumisen ja kaartelun lopuksi häkitimme lambit ja ihan vaan sen vuoksi, että saan koiran aitauksesta pois.

Torstaina otettiin vain yksi kierros ja sekin sisällä, sillä Bowwe kaahasi aamulla anturaansa palkeen kielen. Teemana pysähtymisen vahvistamista ja poispäin ajoa, kohtalainen suoritus.

Ensi viikon treenit jäävätkin väliin lomailun vuoksi.