Näitä "työläisiä" on hauska seurata. Jaksavat tuhatailla myyrien ja muiden maassaliikkuvien perässä tunti tolkulla.
Nuorimmaisen ja mummelin homma!
Mielestäni siis tavallaan työteliäitä, ei niitä silti tarvitse teljetä pimeään huoneeseen häkkeihin päiväksi, kun mitään ei tapahdu. Osaavat rentoutua ja levätä kun aika on. Totta on sekin, etteivät varmaankaan pure täydellä suulla ja omaaa kiihkeää saalisviettiä, mutta ovat silti motivoitavissa.
Edellinen lausahdus pohjaa keskusteluun beussipalstalla kasvatustyön tärkeistä asioista. Pentueiden luonteita pidetään tärkeimpinä asioina, mutta jotenkin maalikolle jää kumma ihmetys ilmaan: Mistä löytyvät näiden työ/käyttökoirakasvattajien jälkeläisnäyttö hyväluonteisistä koirista?
Itse, jos olisin kasvattaja, en mielestäni olisi päässyt tavoitteeseen, jos pentueesta olisi useampi koira lopetettu luonteen vuoksi. Höh, sanon minä, suurta markkinointipuhetta kaikki. Harmittaa, että pennunostajat ovat välillä niin sinisilmäisiä ja uskovat kaiken.
Minulle, näin koiran omistajana, on äärimmäisen tärkeää, että normielämä on mutkatonta ja se harrastuskoira osaa olla myös koira. Niin, ja nuorikot/pennut valitaan sillä silmällä, että sopeutuvat laumaan ja sopivat minun käteeni. Saa ne olla nättejäkin!!!
Lisäksi, harrastaminen ei aina ole SM-kisoihin tähtäävää puuhaa.
Salkan kanssa päädyimme juuri siksi pelastuspuolelle "oikeisiin" hommiin, kadonneiden etsintään. Muorin motivaatio ihmisiin ajoi aina kaiken muun ohi. Juu-u, Salka kyllä puree täydellä otteella, jos kepeistä pitää taistella, mutta se ei tainnut olla se suurin syy ja motivaatio koiralle etsiä ihmisiä, vaan se työ itsellään. Salka on ollut ihan uskomaton pakkaus, vielä jaksaa pitää lauman kurissa. Ikioma mummeli!!!
7 kommenttia:
Niinpä, puhetta kyllä riittää, mutta näyttöä hyväpäisistä koirista näkyy vähemmmän.
Tanja
Tanja: just niin! Ja mikä se mahtaa olla se "hyväpäinen" koira kullekin kasvattajalle?!
Sen enempää jeesustelematta, ehketi Suomen kantojenkin suhteen saisi vähän olla huolissaaan kannan monimuotoisuudesta.
Bowwen näyteen aion tutkituttaa. Eihän yksittäisellä tuoksella ole sinälläään mitään merkitystä, mutta ehketi jatkossa bössöjä kartoiteaan enemmänkin, jotta joitan haplotyyppejä saataisiin kartoitettua.
Järjestetäänkö mätsäri, jotta saadaan kerättyä rahaa testattua isompi joukko? Talkoolainen ilmoittautuu tässä!!!
Minulle on yksi sellainen pointi kasvatustyössä, että yhdistelmän pitää olla sellainen, että siitä haluaa itselleen pennun. Muunlaisia pentueita ei kannata tehdä, jos niihin ei edes itse usko.
Jotkut kasvattajat tekevät niitä pentueita, joista toivotaan sitten viimoisen päälle käyttökoiraa (lue purukoiraa)vaan mistä niille sitten omistajat. Jos yksi sellainen omistaja löytyykin, niin mihin muut pennut pannaan. Vaan jokainen tyylillään.
Mä olen tyytyväinen omiin pentueisiini ja yks lysti mitä muut niistä ajattelee. Jos omistajat on tyytyväisiä, niin kaikki on hyvin. Silloinhan toisilleen sopivat koira ja ihminen on kohdanneet :)
Anne
Anne, juurikin niinhän sen pitäisi olla, että kasvattaja tekee yhdistelmän, joka on niin hyvä, että jälkikasvua sijoitetaan tai jää kotiin.
Oikeastaan, mikä ja kuka määrittelee purut tai pk-lajit oikeaksi harrastukseksi tahi jalostuksen mittariksi?
Minusta toimintakykyinen ja taistelunhaluinen koira on aikas hyvä monessa lajissa.
Ilman sarvia ja hampaita, harrastan itsekin PK-lajeja ja tähtään tuloksiin. Tuloksert vaan ei ole tällä hetkellä se tärkein asia.
.
.
Asiaa.
Tällä vähäisellä koirakokemuksella sanoisin, että olen niin samaa mieltä. Ainakin minulle tärkeä on,että koira sopeutuu mun laumaan eli on ihmisystävällinen, tykkää lapsista ja että sen kanssa on myös kiva harrastaa. Sellaisiakin beusseja olen nähnyt, jotka haukkuvat ja pöhisevät koko ajan muille koirille ja jotka eivät tule toimeen oikein kenenkään kanssa. Minusta "naurava" koira on paljon kivempi.
t. Merja F
Kirjoitat niin asiaa ja tästä olisi sanottavaa vaikka kuinka paljon! :) Meillä Kyttä tosin olisi enemmän kuin onnellinen jos saisi ottaa puruja usein, mutta silti se on onneksi hyvin täyspäinen eikä sen kohdalla vielä jalostus ole mennyt liian överiksi "käyttöominaisuuksien" jalostukseksi, tosin terävähän se on, mutta loppupeleissä hyvin helppo kotioloissa.
Pitäiskö järjestää mätsäri jossain tässä lähellä, niin olisi kaksi talkoolaista sitten kasassa kun minä olisin toinen..? :)
Eija
Lähetä kommentti