torstai 2. helmikuuta 2012

Paimentamista vol.121

Eka kierros basic treeniä, jossa koiran täytyi tällä kertaa olla pysähdyksissä pidempään, jotta se maltti sieltä joskus löytyisi. Koira on ennakoinut käskyjä ja samalla liuennut omia aikojaan hommiin. Kaikki tuo valuminen ja epätäsmällisyys lähtee kyllä minusta ohjaajana, epäjohdonmukaisuudestani oikeammin. Onneksi kotkansilmä-Marika muistuttaa aiheellisesti lepsuilustani.

En sitten kiroillutkaan tänään kertaakaan, olin korjannut/fiilannut omaa asennettani myös. Meno oli kaiken em. vuoksi jopa ajoittain täsmällistä, vaikka Bo imuroi pipanoita sopivan tilanteen tullen.

Tokalla kierroksella siirtelimme pihaton lambeja traktorin ja paalien tieltä pois. Ensin yksi porukka suojasta ulos, luukku kiinni ja tiineet uuhet pois paalin alta edellisten osastoon. Tulevat äitiuuhet laumautuivat tosi tiiviiksi nipuksi luukun eteen, vaikka jätin Bowwen aitauksen toiseen laitaan makuulle.

Olin kovin yllättynyt, että Bo pysyi makuulla koko ajan purkaessani paalin "kuoret" ja asetellessani häkin paalin ympärille. Keksi itselleen hupia tonkimalla pahnojen seasta pipanoita herkuikseen.
Paalihässäkän jälkeen äitiuuhet takaisin omaan osastoonsa, minkä jälkeen ulkona olevat takaisin suojaan omalle osastolleen. Sain Bowwen lampailta mukaani ilman suurempaa karjahtelua. Hyvä motivaatiotreeni minulle. Nääs, oikeissa tilanteissa kai äänenpainoni on sitä luokkaa, että koirakin tottelee ;-).

Ei kommentteja: