Sonnimullikoita katsomassa ja samalla totuttamassa paimennettavia koiriin.
Oletuslähtökohtana oli, että Bowwe ehketi hieman väistäisi elikoita. Olin niin kovin väärässä. Ei väistänyt, vaan oli kovin innokas. Tutustuminen tehtiin liinassa, etteivät yhteistyökumppanimme olisi karanneet naapurin viljapeltoon liiallisesta vauhdista.
Koiran mielenkiinto oli kova ja Bowwen habitus sai paimennettavat liikkeelle. Stopeissa liinan kanssa sain sen laajemmalle kaarelle, kun ehdin itse hölkätä mullikoiden tahdissa ja eteen, lampaat ovat niin paljon minua vikkelämpiä. Edelleen poispäin ajossa flankeilla koira tekee ne liian tiiviisti, onneksi oli se liina ja mulla tänään kunto kohdillaan, jotta jaksoin hölkätä. Sain pari kertaa koiran kaarelle ilman kiemuroita pelkällä käskyllä ja liinan ohjauksella.
Tokalla kierroksella yksi sarvipää haastoi Bowwen asettumalla puskuasemiin. Pyöräytti päätään, jota Bowwe väisti vasemmalle, siitä koira palasi heti haastetehtävän pariin. Kannustin koiraa ja uhkaele plus haukkuhan sieltä ennemmin tuli kuin näpsy. Sarvipää väisti ja jatkoi matkaansa muun lauman luo. Samainen eläin haastoi Bowwea useamman kerran kierroksen aikana, nämä haastetehtävät päätimme suorittaa loppuun, ettei mullikalle jäisi ylivoimainen tunne. (Haa haa)
Taimi kyllä myöhemmin palautti tuonkin pukarin ruotuun.
Hyvin hyvin mielenkiintoinen treeni, siitä kiitos ja kumarrus Anulle paimennettavien lainasta ja Marikalle vinkistä!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti