perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hurusen tähystys

Tänään Hurun polvi tähystettiin. Ell:n esihaastattelussa ja tutkimuksessa tunnelma oli positiivinen ja ennusteeksi luvattiin ennemmin  hyvää kuin huonoa.

Lääkäri soitti sovitun mukaan operaation tehtyään puolen päivän jälkeen. "Tähystyksessä todettu keskinkertainen inflammaatio koko nivelessä ja noin 7 x 10 mm laajalla aluella painautunut rusto. Kuoppa putsattu verestävään luuhun asti ja nivel huuhdeltu".

Tästä alkaa 6 viikon kuntoutus. Hihnalenkkejä ja Cartophen lääkitys sekä omegarasvahappoja plus esim. Seraquinia lisäravinteena. Ennuste paranemiseen on hyvä, puolen vuoden päästä Hurun pitäisi kyetä samoihin toimiin kuin ennenkin. Aika siis näyttää miten neiti toipuu, mutta meidän hoitava lääkäri ei Hurun vaivan nähdessään tuominnut sen elämää, vaan uskoi sen toipuvan varsin hyvin ennalleen. Jokainen polven OCD ei siis ole saman kaltainen, Hurun kasvuhäiriö ei ollut pahimmasta päästä. VALTAVAN ILOINEN SIITÄ! Vaikein rasti tulevaisuudessa on pitää tuo villivarsa aloillaan.

Potilas oli iltaan saakka huonovointinen ja varsin sekaisin opiaateista, mutta söi hetki sitten lohturuokana maksalaatikkoa valtavalla ruokahalulla. Nyt tytteli makaa serkkuni vieressä sulatellen herkkuja.

Toinen ilon aihe on se, että koirallani on vakuutus, sillä tähystysleikkaus koirille on yhtä arvokas kuin ihmisille. Jäähän tuosta kaikesta toki muutama satanen itsellekin maksettavaksi, silti yksi vaativa leikkaus voi maksaa saman verran kuin 10 vuoden vakuutusmaksut.


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsemppiä toipilaalle!

Tanja

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, että tähystys sujui hyvin ja ennuste on lupaava. Vaikeinta taitaa olla juurikin tuo hihnalenkkeily. Kuten meilläkin Pimun kanssa seuraavat kaksi viikkoa. Kesän ensimmäinen ja viimeinen iloinen uintireissu päättyi ikävästi. Joku ääliö oli rikkonut pullon tms rantaveteen ja Pimun etutassun anturea halkesi pahasti. Ell tikkasi ja nyt tyttö on saikulla ja lääkekuurilla.

t. Merja ja lauma

Anonyymi kirjoitti...

Olen valtavan iloinen Hurun puolesta :)

Onneksi saitte heti osaavat lääkärit ja pääsitte pikaisesti toimenpiteeseen. Jossain "takahikiällä" olisi saattanut kulua aikaa, ennenkuin edes syytä kipuiluun olisi keksitty saatikka osattu leikata.

Tästä se sitten alkaa paraneminen, joka lienee liikuntarajoitteineen Hurun tapauksessa tuskaisin vaihe :)

Juu vakuutus on hyvä olla. Meilläkin on kaikki 4 koiraa vakuutettu, niin ei tarvitse miettiä, onko rahaa hoitaa, jos jotain kalliimpaa osuu eteen.

t. Anne