lauantai 15. maaliskuuta 2014

LUNTA!!!

Pakko uskoa, kun näkee. Hitto, jouduin harjaamaan portaat kolmannen kerran tälle talvelle.
Koirat rakastavat lunta ja pihassa ei ole montaa tamppaamatonta paikkaa, sen verran tarkkaan on pihassa kaasuteltu ja enkeleitä tehty.
Olemme menossa paimeneen vielä tänään, saapas nähdä tuleeko peltotreeneistä yhtikäs mitään. Reeneistä ip:llä enemmän.

Lunta ei ollut yhtään liikaa. Lambit liikkuivat sutjakaasti ja Bowwelle saatiin aikaiseksi hyvät treenit. Perussettiä: laidunnuksen vartoitimista ja laumaan haltuunottoa. Kutsun yleensä koiran laidunnuksen vartioimisesta luokseni, jotta saan koiran hakukaarelle. Tänään vasemmalle lähetettäessä Bowwe ei tullutkaan kokonaan luokseni vaan käänsi onneksi koko kroppansa vasemmalle kaarelle. Oikealle läehetettäessä Bowwe lähti "kiireesti" hakukaarelle minun kauttani. Sinällään ihan sama, kunhan ei pamauta suoraan lampaille.

Hurulla on yhä edelleen enemmän yritystä kuin älliä. Jotta pääsisimme eteenpäin koulutuksessa, sen pitäisi ymmärtää odota käsky myös paimenessa. Koiralla on pakkaamisen lisäksi halu myös kiertää lauman taakse, kunpa se vaan malttaisi seisahttua hetkeksi lauman taakse, saisi se ne liikkeellekin.
Yhdessä asiassa se on valtavan hyvä: Täydellinen pakkaaja!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ai että kun on hyvä sanoja lampaiden pakkaus..........enpä ole ennen ajatellu mutta kun sen luin taidan tietää mitä se tarkoitaa.
Nimim täällä niputetaan
paula