Hurun survival camp

Huoh, onneksi seikkailja on nyt kotona. Eilinen ilta ja viime yö menikin Hurua etsiessä ja huolehtiessa.

Olimme eilen kolmen aikaan lenkillä ja lyllersin sienien (=suppisten) perässä  lähimetsään. Takaisin tultaessa koissut lähtivät jonkun hajun perään. En sitä tuolloin huolestunut, mutta 20 minuutin kulittua vain Bowwe palasi kotiin.
Kuljeskelin pellolla ja kutsuin Hurua, ilta alkoi hämärtyä ja huoli kasvoi. Kävin autoilemassa rengastien koirien kuvitellun kulkusunnan mukaan.
Soittelin naapureihin tiedustelusoitot ja sain kuulla, että Bowwe oli nähty palaamassa ihan toisesta suunnasta. Hienoa, nyt oli ainakin tieto minne koirat olivat mahdollisesti menneet, mutta valtavan huono uutinen oli se, että tytöt olivat menneet vilkkaamman tien toisella puolelle. Pelko auton alle jäämisestä kasvoi.
Pimeys hiipi eikä Hurua näkynyt eikä kuulunut. Ajoin Hongontien ja Muolaantien risteykseen huhuilemaan ja samalla sain lenkkeilijältä kuulla, että peltoaukean toisella puolella oli peuran raato. Se voisi pitää koiran ainakin vähän aikaa paikoillaan. Lähdin hiljalleen ajelemaan Muolaantietä seuraavien talojen luo ja siellähän se Huru käveli vastaan keskellä tietä. Pysäytin auton ja koira jäi auton valokeilaan, kutsuin sitä, mutta se luikahti siitä jonnekin sillä välin, kun menin hakemaan autoa. Ei siis tunnistanut minua. Oli tietenkin huojentava uutinen, että se oli vielä hengissä. Palasin kotiin pellolle kutsumaan koiraa ajatuksena, että se älyäisi tulla pellon poikki suoraan kotiin. Matkaa oli linnun tietä noin 600 metriä, vaan ei osannut.
Kävin vielä Bowwen kanssa "raato-pellolla" myöhemmin kutsumassa ja vislaamassa koiraa, mutta laihoin tuloksin. Samaan aikaan ajattelin, että kylläpäs hiljaisena kylätienä pitämäni Muolaantie oli muuttunut vilkkaaksi. Jokaiset kajastavat ajovalot olivat uhka Hurulle, ei se osaa autoja väistää.

Yöllisestä huhuilusta ei näyttänyt olevan mitään hyötyä, joten palasin kotipihalle huhuilemaan. Jokainen samassa tilanteessa ollut tietää, ettei uni tule silmään, kun huoli painaa mieltä.
Aamulla kampesin itseni ylös odottelemaan päivän valkenemista, kun puhelin soi ja naapurin Nina soitteli saaneensa tiedon, että Hurunen pyrkii 3,5 kilometrin päässä Jokioistentiellä olevaan taloon sisälle. En ole ikinä vielä ajanut Hongontietä niin lujaa, kun tänä aamuna. Määränpäässä pihalla odotti innokas Hurunen asukkaan kanssa, ujoudesta ei ollut tietoakaan, minua se ei tunnistanut ennen kuin kutsuin sitä. Asukas kertoi, että Huru oli pyrkinyt sisälle samalla, kun hän oli ollut päästämässä kissaa ulos kello viiden aikaan. Siihen oven taakse Huru oli jäänyt pötköttämään,  kunnes puskaradio oli tavoittanut minut. Kiitos Ninalle, kun olit kertonut karkurista eteenpäin, sitä kautta tieto saavutti minutkin aamulla kello 7.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Lampaantaljalla makaa nyt hyvin väsynyt koira, sen näkee sen silmistä.

PS. Pakko lisätä vielä suuri kiitos Tuijalle, kun postasit Hurua koskevan tiedotteen SOMEssa ja toinen suuri kiitos postausta jakaneille.