tiistai 11. marraskuuta 2014

Vuoden viimeisiä viedään

Lauantaina leikittiin taas partiksia Johannan järkkäämissä partistereeneissä.
Bowwe pääsi pellolle Pixin ja Torstin kanssa hakukaariharkkoihin. Herre guud, kun mulla meni hermo, onneksi treenikamujenkin koissut ovat tottuneet minuun, silti harmittaa oma riehuminen. Bowwehan hutiloi sitä enemmän mitä kovemmin minä riehun. Enkö millonkaan opi... Loppujen lopuksi saatiin kohtalaiset treenit aikaan, ainakaan en antanut periksi.

Huru pääsi lauantaina ja maanantaina maneesiin opettelemaan sisäflankkeja. Oi miten hyvin se reagoi paineeseen ja ottaa välimatkaa kaarella. Hakukaarelle lähettäessä minun täytyy olla tarkempi, etten anna sen kaahata suoraan jaloista kohti lampaita. Koira näes lähtee siihen suuntaan, mihin minun jalkani osoittavat. Maneesissa Huru jää jopa rauhallisesti paikalleen makuuseen ja sitä olenkin mielelläni vahvistanut, sillä ulkona se ei vaan ole malttanut.

Eilen Huru nosti lauman ekaa kertaa tolppahenkilöltä (=Tuija), noh toisella yrityksellä vasta. Ymmärrettävää, sillä pitihän Tuijalle sanoa ensin heipat. Alkuperäisen suunnitelman mukaan nyt alkaisi treenitauko, mutta mietitään vielä.

Ei kommentteja: