Uusi koti saa nimekseen Koiramäki/Hundbacka.
Saatuani avaimet tänne tammikuun lopussa olen asustellut täällä ikään kuin mökkielämää, kokonaan en siis ole vielä muuttanut. Päivät teen duunia ja illat hinkkaan milloin mitäkin paikkaa. Viimeiset neljä iltaa olen kynsinyt tapetteja irti seinistä. Kaikki etenee tosi hitaasti, kun tätä remppaa tekee yksin - Babysteps eli pienin askelin tästä tulee pikkuhiljaa itseni näköinen huusholli. Olisi ihanteellista, että ehtisi tehdä maalaushommelit ennen kuin kamat on kannettu sisään.
Ei kai tarvinne mainita, että koissut nauttivat omasta pihasta. Itsellekin siitä on toki suuresti iloa, eikä vähiten siksi, että ikkunasta voi katsella koirien hömpöttelyä pihalla samalla kun väköstelee töitään etänä.
By the way, meitin huushollia vahtii kaikista tehokkaimmin Bowwe-hupakko. Yleensä, ainakin meillä, vahtihommat on hoitanut nuorimmainen, niin nytkin. Aamulla sähkömies jäi viisaasti tuulikaappiin kuullessaan pikkutirpun vahtihaukun. Edelliset omistajat saavat toki kulkea pihalla tyhjentämässä varastoja, mutta sisälle hekään eivät pääse huomaamatta/kuulematta.
Ikkunasta näkyy kirkkaasti loistava puolikuu ja taivas täynnä tähtiä. Elämä on aikas kohdillaan, vaikka yksi laumastamme puuttuukin. Holikin kohtalo palaa puristmaan sydäntäni iltaisin: Kattilapää olisi nauttinut omasta vahdittavasta pihastaan.
Elämä ei läheskään aina (jos koskaan) ole reilua. Että osaakin olla ikävä sitä röhnäkettä!