torstai 3. toukokuuta 2012

Paimentamista vol.141

Ekalla kierroksella poispäin ajoa, koska treenilampaat olivat tällä kertaa liukkaasti liikkuvaa sorttia. Aluksi elikko oli taas hieman laukalla, mutta loppuvaiheessa muutama yhteinen sävelkin taisi löytyä ja häkitimme lambit eka yrittämällä. Koira teki töitä sopivalla vietillä häntä alhaalla. Ainakin itse olen tyytyväinen tähän edistykseen. Muut eivät tainneet nähdä trenejämme, joten en tiedä miltä se ulospäin näytti. Ei varmaan uutiskynnys ylittynyt ;-)!

Tokalla kierroksella Bowwe löysi herkkupipanakasan ja palasi tuon tuosta mussuttamaan herkkuja. Otin juokutusraipan pitkästä aikaa käyttöön ja avot pipanat unohtuivat ja korvat ja kuulo palasivat. Kivvaa. Omia mokia oli taas esim. väärään suuntaan lähtevä koira pitää pysäyttää ennen uutta suuntakäskyä jne jne.

Vähän hirvittää yrittää siihen esikokeeseen, kun emme ole suuremmalla laumalla pitkään toviin työskennelleet. Viimeksi taisimme olla harjoitusaitauksen ulkopuolella viime elokuussa ranch-kisassa, josta ei ihan vahva luotto jäänyt.

No, sittenhän sen näkee jos pääsemme esikokeeseen kannattaako meitin ylipäätään enää treenailla ja maksella turhaan suuria kisamaksuja. En tiedä kannattaako huvin vuoksi käydä lampailla, ellei tavoitteisiin ole mitään mahdollisuuksia päästä ts. koirasta ei ole tähän kisa/koehommeliin. Lisäksi kokeet ovat mitä todennäköisimmin aina Vehmersalmella ja ajomatkaa on melkein 450 km suuntaansa... löpöä, aikaa ja rahaa palaa.

En tiiä, kai me vaan paarustetaan tällä omalla tyylillä ja yritetään säästää rahaa, jotta päästäisiin joskus Ranskaan yhdessä. Olisihan sitä siinäkin tavoitetta.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Vieraita Aitoosta!

Paula ja Minna kera gootilauma plus Kelju pyörähtivät kyläsillä hakemassa panssariverkkokerät!
Koiramäen keittiössä surahti oikea papupata-keskustelu-moottori käyntiin. Naurettiin ja räpätettiin useampi tunti. Olipahan älyttömän kiva nähdä Kartanon "siskoksia"!!! Kiitos käynnistä ja munatuliaisista, hyvällä ja iloisella mielellä on kiva käydä nukkumaan!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Paimentamista vol.140

Laskeskelin, että Bowwe treenannut reilut 46 tuntia, kaavalla 20 minuutin treenit/kerta. Voi hyvinkin olla, ettei joka kerta olla 10 minuuttia ährätty per kierros, mutta näin laskien kohta täyttyy se maaginen 48 tunnin paimenen kouluttamiseen menevä aika. Kukaan ei ole kai laskenut kuinka kauan ohjaajalta menee ymmärtäää samat asiat, mitä koiralta vaaditaan. Minulla ainakin tuntuu olevan vähintäänkin yhtä kova pää kuin Bowwella. Mahtava pari ;-).

Totuuden nimissä, toki me olemme edistyneet molemmat. Yksi positiivimmista asioista on, ettei ohjaajan tarvitse joka hetkellä olla sydän kurkussa miettien koiran seuraavia venkoiluja. Välillä tuntuu jopa, että teemme yhteistyötä.

Tänään teimme perustreenejä hakukaarineen. Aitaus, jossa treenamme on lambien pihaton ulkoiluaitaus ja kakkaa on sitten aikas paljon tarjolla: Bowwen erityisherkkua. Tarttis varmaan kuskata lampolasta ne vanhat pahnat tänne pihamaalle koiran iloksi. Saisikohan se sitten tarpeeksi herkkua syödäkseen?!

Häkityksissä ei enää tapahdu niin paljon sähläämistä ja koirakin lukee tilanteet hyvin. Itselle tarttis antaa korvapuusti, kun annan koiran valua pysäytyksestä omin päin liikkeelle. Släp! Auts, sattui.

Bowwen poikaystävät eivät tänään enää oleet niin kiinnostuneita sen pyrstöstä, tärpit ovat siis jo ohi. Kyösti-Köpi-Kuutio-Kanelipulla-Kulmarauta jne. on Bowwen mielestä ihan ältsin ihana. Taitaa Köppäkin tykätä mustasta ystävästään. Kyösti-Kuutio on kyllä minunkin ihastus!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Paimentamista vol.139

Aloitettiin hakukaarilla. Pitäisi saada vasempaan kaareen ilmavuutta enemmän ja mieluusti elikko saisi pysähtyäkin. Tässäkin asiassa kaikki riippuu ja roikkuu toisistaan: Jos eläin tulisi lampaille laajemmalla kaarella ne eivät lähtisi heti liikkeelle ja koirankin olisi helpompi pysähtyä.

Häkitys onnistui paremmin, kun itse tajusin mihin koira kannattaa jättää parkkiin häkkiä avatessa. Treenien ohessa Bowwe joutui hillitsemään itsensä kirmaamasta avolaitumelta harjoitusaitauksen kupeeseen tulleiden lambien perään. Lisäksi joutui olemaan paikallamakuussa lambihäkin vieressä paalin siirron ajan. Vähän ekstraa normitreeneihin.

Bowwella riitti herraseuraa, tulivat saatille autolle saakka.

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Bowwe, luontaisesti antelias

Kaksi narttua samaan aikaan juoksuissaan... mahdotonta keekoilua ja humppaamista. Raiputti ei enää jaksaisi. Bowwe jaksaa, nukkuukin häntä vinossa ;-)

Mukavan pitkät juoksun välit: edellisestä juoksusta 9 kk. Sinällään Bo:n juoksut ei haittaisi, vaikka olisivatkin useammin, sillä se ei kärsi valeraskauksista eikä muistakaan hormonaalisista häröistä. On vaan tärppeinään aika vosu.

Raiputin juoksut ovat jo aika mitättömät, mummuvaihe jo päällä.