Tänään pääsimme Marican hakuryhmään vierailemaan. Olipas oikein mukavat umpihankitreenit. Bowwe ensimmäisenä koskemattomaan metsään hakemaan haisuja. Etenimme päiväkävelytyylillä ilman varsinaisia käskyjä.
Ekan maalimiehen Bowwe nosti jäljeltä. Huutelin sitä piilolta pois, kun en nähnyt sen siellä olevan. Onneksi ei tullut ;-) Palasimme tuulen alapuolelle ja jatkoimme paarustamista.
Toka maalimies oli kuusen alla oikein hyvin piilossa. Tätä piiloa Bowwe hieman ihmetteli, haukahti pari kertaa ja tuli minua vastaan. Lähti kuitenkin omatoimisesti tarkentamaan kuusen alle ja hakemaan palkkansa. Taas takaisin tuulen alle. Umpihanki ei koiraa haittaa, kun haju tulee nenään sinne on mentävä.
Kolmas maalimies oli myös kuusen alla, tällä kertaa se ei enää ihmetyttänyt, Bowwe viritteli ilmaisua samalla, kun minä menin piilolle. Jälleen paluu tuulen alle.
Neljäs maalimies oli seisova. Jatkoimme matkaamme eteenpäin ja Bowwe teki omatoimisen tarkastuksen myös oikealle, josta palatessaan sai kohdallani hajun maalimiehestä. Pyöri hetken sijoillaan tarkentaen hajun tulosuuntaa. Olisihan tuo voinut tietenkin käyttää myös silmiään, mutta onneksi ei, vaan eteni maalimiehelle hajulla.
Kaiken kaikkiaan oikein onnistuneet treenit kaikilla koirilla. Lumi ei haitannut ketään: ei meitä ihmisiä saatika koiria.
Treenien jälkeen Bowwe pääsi eno-mies Retun kanssa kirmaamaan pitkin metsää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti