keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Tottistelua

Lämpöisessä pommarissa kohtalaisesti häiriötä (haukkuva treenikaveri), kallioluola tosin buustasi haukun kaikuineen vähintäänkin kolmen koiran ääniksi ;-).
Päivän teema: Perusasento ja käännökset vasemmalle, josta täyskäännökset. Jättävät liikeet, joista palkka vasta parin askeleen jälkeen.
Minullekin oikein hyvä treeni, sillä itselleni opiksi seuraavaa: Ei namipalkkaa tälle koiralle valmiiksi kädessä, sillä koira nousee niistä nyt jo liikaa. Lisäksi on tietenkin oikein mukavaa, että pentu-pentu jaksaa keskittyä tekemiseen, vaikka ympärillä tapahtuu. Täytyy kaivella moppi palkaksi seuraavaa kertaa varten.

Ei kommentteja: