keskiviikko 4. elokuuta 2010

Ampiaisten joukkohyökkäys sisätiloihin ja Hanksussa talkoolaisena

Eilen amppareita alkoi pörrätä sisätiloissa enemmän ja vähemmän. Pyydystelin niitä parhaani mukaan, siitä huolimatta niitä oli tuvassa vielä illalla ja koetti löytää tietään ulos. Bowwe parka käpälällään yhtä mottasi ja sai piston palkakseen anturaansa. Yölläkin yksi sekopää kipitteli lattialla ja pisti samaista "pentu-pentua" pyllyyn. Bowwella oli huono päivä :-/
Salka napsii amppareita ilmasta kiinni eikä tunnu kärsivän pistoista, syökin vielä kaiken minkä ilmasta kiinni saa.

Tänään kävin Hanksussa siskon ranchilla talkoissa ja siellä ei tosiaan vettä sadellut, vaan helle oli taas huumaava. Ko. seikan vuoksi emme edes harkinneet työskennellä sisätiloissa/vintillä vaan korjausmaalasimme taloa sen sijaan. Neljän kieppeissä alkoi Hanksunkin taivaalle kerääntyä selviä ukksopilviä. Hetken pähkittyämme päätin kerätä koirat autoon ulkotarhasta ja lähteä takaisin möksälle. Ajoinkin suoraan myrskynsilmään. HUH!

Noh perille päästiin. Kovin oli täälläkin ukostanut, tiesi mökkitiellä tavattu tätini. Nyt on oikein mukavan raikas ilta viettää ulkosalla. Alku rallattelun jälkeen koissut asettuivat tapojensa mukaan portaille, paitsi Bowwe oli näkymättömissä. Kuulin jotain kuminaa, katselin ympärilleni enkä nähnyt koiraa. Jälleen sama ääni... Bowwe keekoili auton konepellillä, siitä taipuvan pellin ääni. Että se ehtii ja keksii!
.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Täältä löytyy kans konepellillä kiipeilevä koira nimittäin Arppa :)

Voi itku noita ääliöampiaisia, ne on jotenkin ihan sekoja nyt ja mää inhoon niitä!

-Maria-