torstai 19. elokuuta 2010

Paimentamista vol.20

Tänäään ajelimmen Annen kera Biitti & Flaksi kanssa aamutreeneihin, aamutreenillä ei suurta vaikutusta Bowwen toimintaan.

Bowwen kanssa tahkottiin edellistä treeniä jatkaen eli hiplaamista maahan menon kanssa. Tänäänkin tuli todistettua, että koira on aluksi ihan laukalla ja tahtoo vain kiertää laumaa. Lisäksi laitumella liian lähellä olleet pari lammasta sai Bowwen anteenit kääntymään sinne päin, tyyliin nuo ovat eksyneet laumasta. Marika ohjasi Swedun ajamaan lambit kauemmaksi harjoitusaitauksesta, jottei Bowwen tarvinnut niitä enää tiirailla.

Eka rundi alkoi ohjaajan "roiskaisulla" eli huonolla ohjauksella hakukaarelle. Ei siis voinut ollakaan onnistunut suoritus. Bowwella oli alkukiihdytysten jälkeen korvat paikallaan ja totteli noin yksi viidestä maahan käskyä. Ohessa teimme nurkkatreeniä, jolla estämme koiran kiertämisen tasapainoon. Väsyttämällä neiti meni lopulta siinäkin itse maahan. Väliin vapauttavaa kuljetusta ja lopuksi häkitys. Jep, häkityskin alkaa onnistua. Ulosajossa Bowwe ei ymmärrä pysähtyä häkin ulkopuolelle tasapainoon vaan hakeutuu häkkiin sisälle.
Edelliskerralla "palaneet" varpaat häiritsivät koiraa aika ajoin, mutta kokonaisuudessa tuskin se niitä edes muisti. Treenin loputtua suuntiessamme portille Bowwe ei meinannut saada millään pois laumalta... ööö neiti teki pari omatoimista hakua ennen kuin sain sen paimenesta pois.

Toinen rundi ja tottis jatkui. Mielestäni Bowwe oli villimpi tällä kertaa ja karkaili omatoimisesti käskyn alta. Ohjaajan maltti silti säilyi (aaltoja ittelle). Jossain vaiheessa yksi lambeista äkkäsi aidassa olleen reiän ja meni siitä ulos. Olin itse sen verran lähellä, että kykenin estämään muiden villakerien paon. Mitä teki Bowwe, hyppäsi aidan yli ja paimensi karkulaisen takaisin. Itse se ei vaan käsittänyt aidan reikää ilman selkeää näyttöä. Luulikohan piru, että lambit voivat kulkea aidan lävitse tosta vaan. Tottishiplaamisen päätteeksi otimme taas häkityksen, joka meni paremmin, vaikka Bowwe loikkikin häkistä ulos taas tasapainoon. Toisella kertaa Bowwe lähti jätetyn lauman luota yhtä hyvin minun mukaani kuin ekalla kerralla. Itselle muistettavaa, että turha yrittääkään moista jos lauma on liian lähellä. Treenin lopuksi Bowwe loikki taas aidan yli juomaan ja pusimaan kavereita.

Pohdintaa: Näytti siltä, että Bowwe sekoittaa ajossa annetun maahan käskyn ja sitä seuraavan aja-vaan-käskyn ja hakukaarelta maahan menon (ehdottomampi, josta liikutaan vasta luvalla).

Ihan mahtista, että mukana olivat myös Anne & Biitti ja Flaksi-pentu turistina sekä Eija & Reiska!!!
.

3 kommenttia:

Sonja Enlund kirjoitti...

Hienostihan taas teillä on mennyt, vaikka Bowwelle voisi olla kaukosäädin hyvä jolla sitä ohjailla kauempaa ;)

T.Sonja

Anonyymi kirjoitti...

Mukavaa oli. Täytyy mennä toistekin.
Anne

Laura ja Tora kirjoitti...

Hei! Sanoin tänään Ärrällä jättäväni kommentin joten tässä sitä ollaan. Minulla olisi mahdollisuus tulla katsomaan paimennusta esim. viikolla 36 tiistaina tai torstaina jos olette silloin menossa? Sähköpostini on laurakka[at]hotmail.com jos haluat kertoa aikatauluista :)