tiistai 14. kesäkuuta 2011

Paimentamista vol.71

Meitin paimennettavat olivat hieman "upset", sillä kartitsat oli vieroitettu ja uuhet kutsuivat lapsosiaan huolissaan. Lisäksi laitumella velloi suurempi lauma, siksi me aloitimme treenit poispäin ajolla liinassa. Bowwe katseli sen verran intensiivisesti laitumelle määkivien lambien perään, että katsoin järkevämmäksi pitä koira kytkettynä.

Eka rundi oli perushallintaa ja ryntäilyn poiskitkemistä. Muutama askel taas poispäinajoa onnistuttiin suorittamaan.

Toka kierros samalla kaavalla. Jossain vaiheessa Bowwe kiskaisi sen verran kovin, että talutin irtosi kädestäni, jonka jälkeen jatkoimme treeniä vapaana.
Kimmolta hyvä ohje/kommentti minun käskyttämiseeni. Aina kun käsky/suunta muuttuu koira on pysäytettävä ensin. Ei mitään lennossa kääntymisiä, kuten minä yritin.

Ei kommentteja: