tiistai 8. toukokuuta 2012

Paimentamista vol.142

Eka kierroksella oli ajatuksena ajaa lambit poispäin ajona aitaelementeistä rakennettuun kulmaan. Ei ihan meiltä onnannut, muutaman turha kierron jälkeen otin sen kuljetuksena ja onnistuttiin kai kolmannella kerralla.
Poispäin ajossa Bo ei vaan osaa kulkea mun oikealla puolella, ei vaikka kuinka koetin sitä estää. Enempi taisi ottaa siitä otsahikeä kuin tottelemisesta, joten tässä meille uusi juttu opeteltavaksi, jahka se poispäin ajo toimii. Tänään se meni sopivan rauhallisella vietillä.

Toka kierroksella poispäin ajoa ja lopuksi vapauttavaa kuljetusta ja muutama hakukaari. Ihan super happy olen siitä, että sain pysäytettyä koiran väärään suuntaan lähteneeltä kaarelta. Yritin näes lentävää lähtöä, jota elikko ei meinannut ymmärtää millään. Liekö juoksutusraippa liian vaffa väline. Sen käytöstä opittiin uutta: kaaren ilmavuutta lisättäessä peloke pitää tulla enemmän etuviistoon kuin taakse. Muutenkin hillitsin itseni viuhtomasta liikaa ja väline toimi huomatavasti paremmin koiran ohjaamisessa, etenkin poispäin ajossa.
Tänään Bowwe yritti tosissaan ymmärtää mitä siltä haluan. Ihan kuin se haluaisi tehdä hommia yhdessä.

Omien treeniemme jälkeen oli ihan pakko jäädä pusuttelemaan pennuja.

Koiramäkeen on koittanut kesä: ulko-ovi on auki kaiken aikaa ja koiruudet ramppaavat ulos ja sisään omaan tahtiinsa. Ai-niin ja samalla sisällä pörrää kärpäset. :-/. Ei ole enää Salka-muori niitä metsästämässä, tarttee varmaan itse kaivaa kärpäslätkä esille.

Ei kommentteja: