lauantai 22. syyskuuta 2012

Bowwen Luonnetesti, Somero Haukkukallio

Tänään oli se päivä, se luonnetestipäivä! Mitään suurempia odotuksia ei ollut, sen osasin arvata, ettei Bowwe ole moisesta milläskään. Se on niin mutkaton ja itsensä kanssa sinut. Ihmisen aiheuttamaa uhkaa se ei ole kokenut ja sen se laittoikin leikiksi. Kovuudesta taidettiin mainita, että piirun verran alle kohtuullisen kovaa.

Kepistä Bowwe leikki kohtuullisesti ja toi sen tuomarille pariin otteeseen  takaisin.
Kelkalla neiti sai niin ison haukun aikaan, etten ole ikuna kuullut. Mielestäni siinä se oli enemmän puolustuksella kuin varsinaisessa uhkassa. Haalarit ja tynnyri eivät aiheuttaneet suurempia tunteita.
Pimeän huoneen oven edessä ollut pakastin sai ensimmäisen huomion, mutta pian taisi kuitenkin alkuperäinenkin tehtävä tulla mieleen. Istuin tekojoulukuusen varjossa, jota Bowwe aluksi haisteli ja lähempää sai hajun myös minusta. Seinäään jäi rauhassa istuksimaan haisteli seinälle, tod.näk. sai uhkatuomarista nurkan takaa haisun. Yhden haukun taisi seinässä päästää ja kuvien perusteella peruutti vähän, mutta uhan lakattua palasi sijoilleen.

Tuomarit keksivät aika monta ylisanaa koirasta. Taisivat kysyä, että mistä noita saa.

Elisalle miljuunasti kiitoksia seurasta ja kuvaamisesta, vähän jäi itsellekin muistoa ja perspektiiviä aiheesta. Kuvien Copyright Elisa Kämäräinen

Bowwe LT

Tuomarit: Sirkka lempinen & Carita Koskinen


Toimintakyky +2 Hyvä
Terävyys+1 Pieni ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu+1 Pieni
Taistelutahto+2 Kohtuullinen
Hermorakenne+2 Tasapainoinen
Temperamentti+3 Vilkas
Kovuus+1 Hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus+++ laukausvarma
.
Loppupisteet220

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upea tulos Bowwella, mutta eikö ole aika näköinen? Tuommoinen tyttöhän Bowwe on, ei turhista säiky ja muutenkin aika itsellinen.

Onnea.

t. Anne

Maria kirjoitti...

Wau! Onnea loistavasti menneestä LT:stä ja hienosta koirasta! :)

jaanakin kirjoitti...

Kiitos onnitteluista.
Bowwe on ollut hyvin mieleinen koira ihan alusta asti:
Se on mahdottoman iloinen ja hyvin sosiaalinen, toisin sanoen ei mikään hankala koira arkielämässä omistajalleen.
Niin no, saisihan se paimenessa kuunnella paremmin, mutta jahka saamme palikat kohdalleen, niin se on M.Pillardin kommenttien mukaan omassa luokassaan Winner-dog paimennuksessa.

Bowwe on perusluonteeltaan hyvin iloinen ja tekeväinen koira, ei mikään tosikko. Ehketi se on syntynyt vitsi suussaan ja tarkoitettu tuomaan iloa ympärilleen.

Ilo tarttuu ja meillä nauretaan paljon!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan Bowwen näköinen tulos! Onnea todistetusti hienosta koirasta! :)

Eija & Rane

Sonja Enlund kirjoitti...

Onnea vielä tätäkin kautta!
Hyvä Bowwe!

Kyllä nauroin kun luin noita sinun kuvien kommentointeja :D :D