maanantai 19. toukokuuta 2014

Hiksapaimennus

Liki 30 astetta lämminta ja ukkosen painostava ilma, niin vain tämäkin lyllerö jaksoi paarustaa harjoitteet läpi.

Huru sai hakea treenilampaat lampolasta ja nätisti toikin lauman ulos. Jako osiin ei ollut ihan niin tyylipuhdas, mutta onnistuttiin kuitenkin. Treenasin neliöaitauksessa hakukaaria ja suuntia. Välillä jätin lampaat keskelle ja otin koissun mukaan aitauksen nurkkaan, josta lennossa lähetys aitauksen laitoja pitkin. Onnistuttiin suhteella 4/10. Treenin lopuksi ajattelin palauttaa lampaat lampola-aitaukseen hallitusti, mutta en tiedä mikä aivopieru sai minut kuvittelemaan, että lampaat liikkuisivat rauhallisesti lampolaan kavereidensa luo. Eivä liikkuneet ja saimme nähdä myös Hurun kiihdyttävän vauhtiaan, lisäksi lähti kaskyn alta ja sujahti lampaiden perässä lampolaan. Ihan oli pakko laittaa neiti vielä hommiin ja tuomaan lampaat nätisti ulos. Aluksi pönötin itse aikon suulla ohjaamassa koiraa, olin kuitenkin tukkeena eikä lampaat tulleet ulos. Jahka älysin siirtyä pois tieltä Hurunen saattoi villakerät rauhallisesti ulos.

Tokalla kierroksella jatkettiin samaa ja lisättiin jännitystä, kun koetin treenata hallittua/hillittyä aitauksesta ulosottoa. Kai minun täytyy ainakin aluksi opetella tekemän se toisin, kun koira ajaa lauman rivakasti ulos, mutta tulee sen jälkeen myös rivakasti luokseni. Tuijalta hyvä vinkki vetää lampaat aitauksesta ulos ilman koiraa ja käyttää koiraa vasta lauman paikallaan pitämiseen. Tätä treenattiin ja lampaat huomasivat taas harjoittelijan olevan töissään ja kipittelivät pitkänä nauhana vetojen suuntiin. Kaikki me kuitenkin saatiin palautettua takaisin aitaukseen.

Ei kommentteja: