maanantai 5. toukokuuta 2014

Annoin Hurulle rubikin kuution ratkottavaksi

No niin tein eli päädyin järjestelemään Hurulle "hieman" vaativat treenit. Koira ei särkynyt ja sai Tuijalta runsaasti myötätuntoarapsuja.

Hurunen on kova likka tottelemaan ja koettaa tehdä oikein. Pieniä edistysaskeleita häkistä ulosostossakin havaittavissa. Siinä missä Bowwe tekee kaiken nanosekunnissa, Huru harkitsee ja tuumailee. Täytyy nyt itse muistaa olla koissun apuna, etenkin kun se on kokeissakin sallittua.

Avolaitumella meillä oli muutama tilanne, kun laumaa piti irrotella aitauksesta ja toisella puolella määki toinen lauma. Ei meinannut Huru jättää toista laumaa millään, muutoin kuljetuksen onnistuvat rauhassa ja maltilla. Lopuksi järjestin sen rubikin kuution ja häkityksen Hurulle. Öö, ei onnistunut koira saamaan kaikkia keltaisia yhdelle sivulle kuutiota.;-)

Koira parathan eivät saa itse päättää minkälaisen emännän/isännän koiriksi ne päätyvät. Kaikki omani ovat joutuneet tällaisen onnettoman kilpailuvietin omistavan höyryhousun ohjattaviksi. Kamalasti olen kaikkien kanssa häärännyt ja saanut ne oppimaankin asioita, melkein kaikkien kanssa olen ennättänyt kisatakin. Näillä mennään ja jatketaan tulevaisuudessakin, minä en voi itselleni mitään, joten koirien on mukauduttava.

Treenikaverit ja koutsit, kiitosta hienosta illasta.

Ei kommentteja: