lauantai 23. elokuuta 2014

Marttojen lakko...

Johannan partisporukassa oli tilaa, joten sinne mukaan paimeneen. Ihan ensimmäiseksi levittelimme olkia paimennusaitauksiin, naapuri ryhmälle myös, sen verran liukkaat ja saviset treeniaitaukset olivat.

Bowwe aloitti taas hallintatreenillä. Jatkossa minun pitää itse olla tarkempi jan toimia ennen kuin Bo kyllästyy ja tekee manööverin saadakseen lambut taas liikkeelle. Harjoitteen tarkoitushahn ei ole se, että koira lopulta järjestää itselleen hommia. Ekan kierroksen jälkeen otin martat aitauksesta ulos ja sinnehän ne levisi pitksin peltoa kavereiden luokse. Rap koitti pysäyttää ja Bo juoksi lauman takana. Ei ihan onnistunut. Lopulta koirat palasivat omistajiensa luo ja lähetin Bo:n uudelleen. Bowwe kurvasi koko lauman taakse ja sai nostettuakin sen, mutta kurkkasi taas liian kauas lauman laidalle ja käänsi sen. Koira palasi minua kohti, josta patistin sen takaisin laumalle. Tällä kertaa se malttoi mielensä ja toi kaikki. Häkitimme pienemmän lauman seuraavalle treenajalle.

Tokalla kierroksella treenasimme lauman häkistä ulososttoa ja häkitystä. Martat olivat todella kyllästyneitä hommaan ja kipittivät ekalla kerralla kavereidensa luo. Eipä auttanut, kun laittaa koira taas hakemaan ja uusi lauman jako häkkiin. Seuraavat kerrat otin lampaat aina eri kohtaa ulos, kuitenkin vedon vastakkaiselta puolelta.. Onnistuttiin useamman kerran, njoo, martat oppivat nopeasti ja tekevät kuin itsestään asioita.

Kyllä on haastavia lampaita seuraavissa kokeissa kisaaville tiedoissa.

Ei kommentteja: