lauantai 30. elokuuta 2014

Extreme paimennusrata

No ei ollut, mutta mukavan vaihteleva maasto, sopi meille yllättävän hyvin. Reitti oli alultaan ihan uusi meille, mutta ei se mielestäni haittaa, päin vastoin, koirakin oli enemmän kuulolla.

Rata alkoi siis 30 metrin päässä olevan lauman haulla. En tiedä miksi yleensä pidin koiraani oikealla puolella, sillä lähetin sen vasemmalle. Onhan se hakukaaren leikkaus bortsukisoissa valtava virhe, mutta onneksi sitä ei meillä arvostella. Anyway, jotain hyvääkin, Bowwe oli kuulemma ainoa 3-luokan koira, joka tuon haun suoritti ilman apuja.
Matkamme jatkui "joenvarsi" reittiä kohti kuivuriaitausta, jossa laumaa painettiin kulkemaan aidassa. Lauman ulosotto ja kuljetuksen suoritin poispäin ajona kohti uutta porttia ja tieosuutta. Voi rähmyrä, miksi en ollut tarkempi. Bowwe tuli taas liian liukkaasti portista ulos tai minä liian hitaasti. Lauma jakaantui ja koiralle tuli kiirus takaisin laitumelle, jossa osa martoista oli ottanut jo ritolat kohti tuomaria. Huomasinpa yllättävän asian, kun mukamas kannustin koiraa hakemaan kaikki, niin se hidasti ja katsoi taakseen. Huolissaan kaiketi loppu laumasta etenkin kun minä kiptin koiraa kannustamassa sen perässä. Kun tuomari puhalsi pelin poikki ja minä lakkasin kanaustamasta, Bowwe meni omin luvin karkulaisia kääntämään.
Näin siis tänään, ei tulosta. Valitettavasti meidän kohtalon koki myös kaksi muuta 3-luokan kisaajaa ja paljon myöhemmällä radan osuudella. Harmittaa kyllä heidän puolestaan. Onneksi sentään yksi tulos saatiin Ojasen Annelle ja Jadelle.

Ihan älyttömän onnellinen olen Johannan ja Pixien PAIM1-ERI-tuloksesta. TEAM Monday rules!

Ei kommentteja: