maanantai 1. syyskuuta 2014

Palauttelua

Bowwe pääsi treeneissä aluksi vapauttavaan hakuun ja ottikin kaiken ilosta irti. Alkumatkalla koira  meinasi kiepauttaa treeniaitauksenkin lampaat mukaan.
Katoksen edessä ruokaillut lauma ei Bowwea juuri väistänyt, vaikka koira lähestyi tapansa mukaan suoraan laumaa kohti. Hakua pitää taas treenata myös pienemmällä laumalla, jotta elikko malttaisi hieman jarrutella lauman takana.
Noston jälkeen jatkoimme poispäin ajoa liinassa siten, etten itse roikkunut liinassa kiinni. Bowwelle isot propsit kehittyneestä maltista työskennellä lauman takana. Koira päästää rauhallisesti liikkuvan ja kiihdyttävän lauman jo varsin kauas itsetään ja se helpottaa poispäinajoa tosi paljon. Enää koiran ei tarvitse joka kerta säntäillä stoppaamaan laumaa ja kulkemisesta tulee joustavampaa. Ajoimme lampaat lopuksi "juoma-asemalle" ja olimme siirtymässä laitumelta pois, kun Bowwen vanhat tavat pumpsahtivat pintaan ja se loikkasi toiseen treeniaitaukseen. Voi hyvää päivää, eikä meinannut tulla pois! Hittolainen koira meinasi jäädä lampaille viime kokeessakin.

Huru aloitti treeninsä pönöttämisellä. Vaikka se on hitaampi välillä hoksaamaan asioita, niin tässä harjoitteessa sillä on älyäkin takana. Toki koiran kokemattomuuskin vaikuttaa asiaan, sille ei ole vaan ennättänyt kehittyä omia tapoja hoitaa asioita.
Se sai pitkästä aikaa pakattua lampaat nurkkaan. Lähdimme selvittelemään sumaa yhdessä ja ohjatessani Hurua aitauksen ja lambien väliin koira mosuatti valtavan märän pusun yhden lambin päähän, limaläikkä näkyi pitkälle. Lopuksi Huru kokosi lauman ja toi sen minulle ja samalla liikkeellä se ajoi taas jaloistani pois. Pikku pikku stoppitottikset treenin lopuksi.

Ei kommentteja: