tiistai 11. toukokuuta 2010

Paimentamista vol.7

Tänään Marikan ohjeesta Bowwelle otettiin, suuntien opettelua eli pysäytyksiä vaihtelevalle kohdalle lähetyslinjaan nähden. Aiemminhan pysäytys on aina otettu tasapainopisteeseen noin kello 12:sta. Harjoituksen tarkoitus oli opettaa koiralle pitämään oikea etäisyys laumaan kaiken aikaa.

Eka kierroksella Bowwe tarjosi maahan menoa juurikin siihen totuttuun kello 12:sta. Sauvalla ohjaten koetin saada sen jatkamaan pidemmälle pitäen oikean etäisyyden lampaisiin. Paimen/ohjaaja oli enemmän taas pihalla. Anteeksi Bowwe kun en osaa!! Näiden uusien juttujen lomassa otettiin tuttua kuljetusta, jotta Bowwe saisi tehdä jotain sellaistakin mistä me olemme molemmat samaa mieltä.

Mukana oli mieluisiaa seuraakin katsomossa. Mitäs luulette olisiko Elisan pentu-pennulla ollut halu rynnätä mukaan...


Pöykkiksen alku innokkaana katsomossa.

Toinen kierros jatkettiin samaan tahtiin ja saatiin ohjaajan tyylittelystä mahtavat naurut. What ever, meillä oli mukavaa! Bowwe oli taas yltä päältäsavessa ja pääsi treenien jälkeen Annelle hoitoon muun lauman kanssa mun duunireissun ajaksi.

Oli muutens oikein pöykkisilta, kun mukana oli Eija ja Reiska, Sonja & Bataille & Riemu sekä Elisa ja pentu katselemassa touhua.
Riemuhan sai epävirallisessa CANT'ssa tuomion ei paimennusvaistoa. No, niin no. Somerolla äitikoira oli varsin mainio ja toisella kierroksella se sai juonesta kiinni. Hienoa Sonja mahtavaa koiran hallintaa. Bataille osaa jo homman. Koira oli silmin nähden innoisaan hommasta.


Eeestä...


..ja takaa


taas eestä...


Tunnelmia hetkessä, paimenen ylistysilme mahtavalle sauvalle...


Muumimaailman henkilö aitauksessa ;-)

maanantai 10. toukokuuta 2010

Tämä on uutisen arvoinen juttu!

Bowwen loput sisarukset kuvattiin tänään Mevetissä Pellen toimesta. Hyvältä näytti eli Fridayn, Tacon ja Gregon lonkat ja kyynärät lähtivät kaikilla A/A ja 0/0. Sonjan blogissa kuvat näkyvillä.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Hakumetsässä muistuttelua

Eli paluu hajumielikuviin. Hakuradan keskilinjakin oli uudessa paikassa. Tuuli (heikko) oikealta keskilinjalle.

Tuulen suunnasta johtuen poimimme ensimmäisen haisumielikuvan jo tullessamme radalle. Jatkoimme keskilinjalle lähetykseen. Maalimies oli noin 30 metrissä hyvässä jemmassa kallion kolossa. Nyt pisto oli suora läpi ryteikön. Olin ohjeistanut käskemään koira maahan piilolla, jotta ei pääse sikailemaan. Haukahteli maahan-ylös-jumpan lomassa. Pysyy kuin tatti piilolla siihen saakka kun tulen piilolle, eikä tahdo millään jättää maalimiestä. Hyvä hyvä.

Toinen piilo haettiin myös haisulla ja paluu keskilinjalle. Lähetys ihan etulinjasta ja koira teki tosi heinon laatikkopiston. Pilossa olikin kaksi ihmistä, ei vaikuttanut koiraan mitenkään, olipahan kaksi naamaa pussattavana lopulta.

Kolmas tuulettomalle puolelle 30 metriin. Suora lähetys ilman haisumielikuvaa. Itselläni oli keskilinjan suunta hieman hakusessa ja taisin lähettää koiran ihan väärään suuntaan, lisäksi Bowwe teki omintakeisen sik-sak-piston. Korjasi itse suunnan edettyään pidemmälle metsään. Haukut jumpan lomassa.

Neljäs piilo (=umppari) vastatuulessa. Taas sekoilin lähetyssuunnassa, Anna sitä ihmettelikin keskilinjalla. Huusin koiran takaisin ja lähetin uudelleen oikeaan suuntaan. Nätti innokas suora laatikkopisto, josta kunnon haukku umpparilla.

Loppukehut keskilinjalla, josta Bowwe tuntuu nauttivan. Juoksenteli keppi suussa ihmiseltä toiselle.

Aluetta oli tallaamassa Annan ja Elisan pennut ja kylläpäs niitä olikin mukava katsella. Stellalle avattiin tallauksen jälkeen nenää päiväkävelytyyliin. Treenien lopuksi uusintakierros ja nyt sillä oli jo selkeä kuva mitä hajuun törmääminen tarkoittaa.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Paimentamista vol.6

Bowwe pienen tauon jälkeen taas lambien joukossa. Itse olin sunnuntaina katsomassa FCI:n säännöillä käytyä paimennuskisaa samaisessa paikassa.

Koiralle oli tarkoitus jatkaa siitä mihin viimeksi jäätiin, eli hakukaaren opettelua sekä lauman taakse maahanmenoa. Tämän päälle lauman kuljetusta asialliselta etäisyydeltä. Vaikka minä sössin suuntien kanssa Bowwe suoriutui ohjaajasta huolimatta mallikkaasti. Tekee työtään selkeästi rauhallisemmin, kuuntelee käskyjä ja tykkää hommasta.

Ajattelinpa pienessä päässäni myös, ettemme ajele epäviralliseen CANTiin, sillä koiran taipumus on jo todettu. Käytän ne rahat mieluummiin oikeisiin harkkoihin ja tähtään FCI:n viralliseen HWT:hen.

lauantai 1. toukokuuta 2010

Tulokas Ranskasta

Tämä tuliainen ei valitettavasti ollut minulle... :-(
Karvahousu on Elisan projekti ja ainakin minun mielestäni varsin onnistunut sellainen. Sen verran tuore tapaus, ettei nimeäkään ole vielä keksitty.

Hurmaavan reipas pikku-miehen alku <3. Tervehti iloisesti vieraat/minut, myöhemmin tuhtasi ja tutki pihaa pitkällä omissa oloissaan!!! Metsälenkillä tepsutteli nenä maassa nuuskien suomimetsän hajuja. Kaiken tämän lisäksi älyttömän nätti pentu... Onnesta olkoon Elisa tulokkaasta.


Pönötys no.1


Pönötys no.2


Pönötys no.3

Salka nyysäsi pennun tosi tarkkaan saaden nuolaisun nenäänsä. Bowwe oli enemmän kuin innoisaaan, sai treffata pienen vain veräjän läpi. Bo päästeli höyryt ulos eno-mies Retun kanssa metsässä sellaista vauhtia, että metsä ryskyi. Retulla ja Bowwella menee jutut enemmän kuin hyvin yhteen: molemmat rakastavat vauhtia ja juoksemista. Kiitos seurasta!