Eli paluu hajumielikuviin. Hakuradan keskilinjakin oli uudessa paikassa. Tuuli (heikko) oikealta keskilinjalle.
Tuulen suunnasta johtuen poimimme ensimmäisen haisumielikuvan jo tullessamme radalle. Jatkoimme keskilinjalle lähetykseen. Maalimies oli noin 30 metrissä hyvässä jemmassa kallion kolossa. Nyt pisto oli suora läpi ryteikön. Olin ohjeistanut käskemään koira maahan piilolla, jotta ei pääse sikailemaan. Haukahteli maahan-ylös-jumpan lomassa. Pysyy kuin tatti piilolla siihen saakka kun tulen piilolle, eikä tahdo millään jättää maalimiestä. Hyvä hyvä.
Toinen piilo haettiin myös haisulla ja paluu keskilinjalle. Lähetys ihan etulinjasta ja koira teki tosi heinon laatikkopiston. Pilossa olikin kaksi ihmistä, ei vaikuttanut koiraan mitenkään, olipahan kaksi naamaa pussattavana lopulta.
Kolmas tuulettomalle puolelle 30 metriin. Suora lähetys ilman haisumielikuvaa. Itselläni oli keskilinjan suunta hieman hakusessa ja taisin lähettää koiran ihan väärään suuntaan, lisäksi Bowwe teki omintakeisen sik-sak-piston. Korjasi itse suunnan edettyään pidemmälle metsään. Haukut jumpan lomassa.
Neljäs piilo (=umppari) vastatuulessa. Taas sekoilin lähetyssuunnassa, Anna sitä ihmettelikin keskilinjalla. Huusin koiran takaisin ja lähetin uudelleen oikeaan suuntaan. Nätti innokas suora laatikkopisto, josta kunnon haukku umpparilla.
Loppukehut keskilinjalla, josta Bowwe tuntuu nauttivan. Juoksenteli keppi suussa ihmiseltä toiselle.
Aluetta oli tallaamassa Annan ja Elisan pennut ja kylläpäs niitä olikin mukava katsella. Stellalle avattiin tallauksen jälkeen nenää päiväkävelytyyliin. Treenien lopuksi uusintakierros ja nyt sillä oli jo selkeä kuva mitä hajuun törmääminen tarkoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti