maanantai 16. syyskuuta 2013

Paimentaa

Bowwen kanssa otimme hakukaaria tolppahekilön kanssa. Tänään eka kertakin onnistui paremmin kuin aiemmin. Neiti himmasi hienosti vauhtiaan lauman takana ja sai nostettua lambit nätisti. Loputkin kaaret olivat tasoa hyvä.

Hurusen iloksi Johanna oli palannut lomiltaan kuljettamaan laumaa edellä. Ekaksi koetimme niin, että Johanna roikkuu liinan päässä ja minä lauman edellä. Juu ei onnistunut, vetoa oli aivan liikaa. Siis Johanna veturiksi. Ja oi, koira päräytti ihan kokonaisen kaaren ja jatkoi sieltä luokseni, noh, se ei ollut ihan hyvä, sillä lambit lähtivät kavereidensa luokse. Mepä paarustettiin porukalla hakemaan paimennettavat ja onnistuttiin siinä ja jatkettiin treeniä. Hurulla alkaa olla ajatusta hommassa, ainut huono juttu on siinä, ettei sitä voi yhtään kehua, koska se tulee keekoilemaan kehujalle.

Seuraavalla kerralla virittelemme taas verkot pellolle ja otamme hakukaaria pidemmältä ja aatoksena se loppukaaren pulleuden fixaaminen.

Ei kommentteja: