maanantai 19. huhtikuuta 2010

Paimentamista vol.4

Hallintatreenit eli Bowwen riekkuminen sai loppua. Tänään siis pistettiin kova kovaa vasten ja se oli Bowwe joka taipui. Huomenna tänään opitut sitteen testataan, kun ajelen Somerolle taas lambilaan.

Ekalla rundilla väännettiin Marikan kanssa yhdessä Bowwe ruotuun. Onneksi pellolla oli nyt aitaus, niin pääsimme "ahdistamaan" tottelemattoman koiran paikalleen. Saimme lopulta rauhallisen kuljetuksen ilman säntäilyä aikaiseksi ja sitten tauolle. Bowwekin ymmärsi, ettei töitä tehdä siten kuin se haluaa vaan kuten minä sitä ohjaan.
Toista kierrosta odotellessa teimme naksun avulla maahan treenejä paimensauvalla ohjaten. Oikein hyvä tapa, siinäpä koira joutui odottelemaan rauhassa toista kierrosta ja samalla katsomaan muiden treenejä. Viime kertaan verrattuna Bowwe oli huomattavasti hillitympi jo odottaessaan.
Toinen kierros oli odotetusti jo rauhallisempi, mutta pitipä neidin vielä yrittää, josta näpsy ja pysäytys. Käskin koiran ekalla kierroksella istumaan, kun maahanmeno tuntui olevan ylivoimaista. Tokalla kertaa koira tarjosi istumisen sijasta itse muutaman kerran maahan menoa. Oikein hyvä. Käskyt upposivat, jopa niin hyvin, että neitiä oli vaikea saada sieltä enää ylös ajoon.
Sikamukavaa, että mukana oli taas Tanja ja Yeff sekä Sonja Eskon ja Ugon kanssa. Yeffille samanlainen onnistunut hallintatreeni ja Sonjan pojat kerrassaaan lupaavia, etenkin äitin Esko ;-).

Sonja kuvasi toista rundiamme Tässä muutama todiste perille menneestä opista ja paimenen savisesta takista (kävin sitten taas kaupassa tuon näköisenä. Olisikohan minussa jo ainesta maajusille morsian-sarjaan...)!


Käsky


Nätisti maassa


Lauma liikkuu hyväll vireellä.


Ja nyt jo paimentakin naurattaa...

3 kommenttia:

Sonja Enlund kirjoitti...

Mua niin nauratti kun olit niin yltä päältä kurassa ja tämä hölmö oli itekkin ihan yhtä likanen!

Hyvä pari olette, sinä ja Bowwe :)
Tyylikästä paimentamista tänään.

T.Sonja

jaanakin kirjoitti...

Sonja, sä et nähnyt sitä meidän eka kierroksen painiottelua... se ei ollut tyylikästä...

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa kurasta huolimatta tosi mukavalle! =)

Eija & Reiska