sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Paimennuspäivä

Beauceron yhdistyksen paimennuspäivää vietettiin tuulisessa, mutta aurinkoisessa säässä. Eipähän tuo säätila paljon sinne maneesiin tuntunut. Koirakoita oli yhteensä vain 7, viimehetken peruutusten vuoksi. Hyvin saatiin silti päivä ja massut täytettyä. Ihan mahtavat tarjoilut, nam nam!!!

Olipahan taas mielenkiintoista ja opettavaista seurata erityyppisiä ja ikäisiä koiria. Hampaiden käyttö karsittiin raatokurilla heti aluksi kaikilta, joiden teki mieli maistella villapyllyjä. Saattoi tuntua koirien omistajista pahalta, mutta se on vaan tehtävä heti aluksi selväksi koiralle, että moinen käytös on totaalisen no no paimenessa. Eikä vähiten siksi, että Beauceron on vahva ja voimakas koira, sen leuat saavat helposti pahaa jälkeä aikaan. Bowwekin sai aikanaan ekalla kerralla heti aluksi näpsyn nenulleen liian innokkaasta lähestymisestä, vaikka ei juurikaan halua lambeja maistella, kakkoja kyllä ;-).

Bowwen treenit jatkuivat täsmällisyystreenillä. Saatiin 3 hyvää kierrosta, joista viimeinen oli selkeästi paras. Sain Kimmolta hyviä vinkkejä käskyihin: ei mun tartte aina karjua täysillä, vasta sitten jos koira ei tottele. Hiplaustreenit ovat koiralle rankkoja, siksi otimme ihan viimeiseksi vaistokuljetusta: nopeita käännöksiä, joissa koiran on välittömästi muutettava suuntaansa suhteessa ohjaajaan ja hakea tasapaino lauman taakse. Tämä on Bowwen mielipuuhaa ja nostatti elikon vireen taas korkeuksiin, koiraa oli hyvin vaikea saada maneesista pois.

Ei kommentteja: