Jesh, saatiinpas Bowwen vauhti alas uudessa paikassa. Kaikki 4 piiloa olivat palkkikasoissa, yksi niistä kaivossa palkkien keskellä.Treenin teemana olikin kasoilla kulkeminen.
Ensimmäiselle piilolle mentäessä meinasi neiti mennä taas vähän laukalle (lue: juoksi pari laajaa ympyryää). Rauhoittui työskentelyyn parin kehoituksen jälkeen. Maalimies oli palkkien alla niin, että koiran täytyi kulkea kasalla päästäkseen lähelle palkkaa. Jopas pitikin Bowwen keskittyä ihan eri tavalla kuin aiemmin. Haukkukin irtosi, tosin vasta palkkauksen lopussa.
Toinen piilo oli palkkien keskellä oleva kaivo ja matka piilolle kulki palkkien seassa. Haju painui aidan viereen, josta neiti kävi sen poimimassa. Nyt haukku tuli miltei välittömästi.
Kolmas maalimies oli varsin motivoiva: Aikansa palkkien päällä voimisteltuaan Bowwe löysi rakosen, josta sai kontaktin maalimieheen. Palkkauksen aikana 4. maalimies meni piiloonsa.
Neljännen olisin toivonut löytyvän kasan päällisen kautta, mutta B. kiersi kasaa niin, että löytö tuli suuaukon kautta. Jumppatuokio kasalla jäi harmillisen lyhyeksi. Taas haukuttiin palkkaa.
Summa summarun uusi ympäristö ja palkkien päällä keekoilu rauhoitti B:n työskentelyä, joten paikallistaminen kävi rauhallisemmin ja pienemmin kaarroksin. Oikein hyvä treeni, itiö oli treenin jälkeen mukavasti väsynyt. En tiedä kumpi pentua enemmän väsytti: Pyöräilykenkieni uudelleen muokkaus vai treenit.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti