Perjantaina saimme raunioille pikkutreenit. Hajujen paikannusta ja ritiläportaita. Saatiinpas itiön vauhtia vähän alas.
Tänään niin ikään pikkuiset hakutreenikset aamutuimaan.
Bowwelle eka mielikuvana ja autoon miettimään toisen koiran suorituksen ajaksi. Hyvin säilyi muistissa reilusti kallion alle jätetty maalimies.
Toinen vietiin ensimmäisen jälkeen mielikuvana ja lähetys samantien. Innokasta, vähän liiankin innokasta työskentelyä maalimiehellä. Iloinen kehu innoitti Bowwen antamaan pusun, tällä kertaa hampaat edellä suoraan mm:n silmäkulmaan. Moisesta pususta koira oli saanut välittömän moitteen ja istuikin sen jälkeen nätisti. Neiti vietiin taas autoon odottelemaan.
Kolmas maalimies oli ajatus ottaa haisumielikuvalla, mutta päätinpä kuitenkin lähettää suoraan. Akkeli löytyi erikoisen piston jälkeen. Ei tule pentu pois, vaikka kuinka huutaisi. Ei sinällään mikään paha asia. Jokaisella piilolla B. ilmaisi löydön ja pysyi maalimiehellä siihen saakka kunnes olin lyllertänyt paikalle.
Kotimatkalla kävimme Talinhuipulla tottistelemassa ja leikkimässä. Meillä oli oikein kivaa keskenämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti