perjantai 30. lokakuuta 2009

Reikiä...

Tällaisen lauman kanssa reikiä tulee välillä myös omistajalle.
Toisinaan muorit joutuvat törmäyskurssile keskenään ja välillä Holikin kanssa, siksi erotuomaria kaivataan.
Meillä ei kukaan selvittele välejään ilman, että minä menen väliin. Useimmiten siihen riittää pelkkä PERRR-KE-LEEE, tänään ei. Erotellessani tessuja, Salkan hampaat päätyivät käsivarteeni. Aika järkyttävä voima on vanhan muorinkin leuoissa. Yhdellä reiällä selvittiin, mutta kaiken kaikkiaan nämä tilanteet ovat hankalia, kun koiria on neljä ja jokainen haluaa osallistua rähinään, pentukin. Nyt häpeävät kukin sijoillaan, onneksi siihen riittää jo Perr-Kele.
Yöksi tilanne on paree olla ohi (ja onkin), sillä nukumme kaikki makkarissa.
Rajallisen tilan vuoksi mummot viettävät ajan jolloin en itse ole paikalla makkarissa, jotta Bowwen ei aiheuttaisi ylimääräistä jännitettä keekoilullaan. Tämä on arkipäivää näissä olosuhteissa ja sen kanssa eletään. Lisäneliöt eivät olisi pahitteeksi. Uusi koti on ollut hakusessa jo aika tovin. Löytyis jo.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi rähmä. Koirien tappelut on aina kamalia varsinkin kun yksin joutuu erottelemaan 4 isoa koiraa toisistaan. Toivottavasti asettuivat ja sinun kätesi ei ole kovin kipeä.
t. Anne

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän se uusi kämppä kohta löydy.
Neljän koiran kanssa rähinä taitaa olla tosi hankala paikka...


Tanja

Maria kirjoitti...

Miten ne mummoikäiset nyt tolleen :( Hö. Iso kämppä niin voi laittaa jokaisen riekkujan arestiin, omaan nurkkaansa :)

jaanakin kirjoitti...

Joo meillä riittää onneksi nurkkia jokaiselle häpeämiseen ;-). Olisi vaan mubavaa jos olisi ylipäätään enemmän tilaa ko vajaa 60 neliötä. Ihan jo siksi, että omaa harrastetavaraa on julmetusti täällä sisällä. Tai niin no, vähenevät päivä päivältä, kun Bowwe vähän käsittelee niitä. Mitäs jätin näkösälle... Tätä tää vaan pentuhuushollissa on. Ei valittamista silti, tavarat ovat vain materiaa, jotka toki olisin voinut piilottaa Bowwen ulottumattomiin. Ei silti kyllä Holikikin vielä puuhastelee. Ni-in se on jo 8 vee ja yhä vielä jaksaa.
Toisaalta positiivista tässä on se, että aina tulee töistänsä uuden näköiseen kotiin...