tiistai 5. lokakuuta 2010

Paimentamista vol.28

Pienen tauon jälkeen tänään mennään paimeneen. Aiheesta treenien jälkeen iltasella lisää.

Nonnis, nyt treenit ovat takana ja hieman edistyttiin poispäinajossa.

Ihan ensin Bowwe oli taas laukalla ja kaasutteli tavoilleen uskollisena ja söi pipanoita. Häkityksessä sentään oli sen hetken paikallaan, että sain lampaat sisään. Eipä pettänyt Bowwe lopulta häkkijumpassakaan. Vauhdin hieman hiivuttua, kytkin koiran ja ajoimme laumaa yhdessä edellämme. Muutaman onnistuneen kaarroksen jälkeen keksin seuraavaa:
Kuljin itse aidan vieressä lampaat oikealla puolellani, josta sauvallani kykenin estämään Bowwea kiertämästä siltä puolelta lauman eteen. Aikani hyssyteltyä Bowwe hiljensi vauhtia ja kykenin itse siirtymään lauman viimeisten lampaiden viereen. Silloin olimme tilanteessa, jossa työskentelimme koiran kanssa rinnakkain. Aitauksen laitumelle avautuvalla portilla lambit jähmettyivät paikoilleen ja jouduimme hieman jumppaamaan niitä liikkeelle. Seuraava "este" oli lampaille juuri tuotu heinäpaali.
Aika ajoin Bowwen oli ihan pakko kiertää lauman eteen, mutta onneksi se kuitenkin oli sen verran kuulolla, että palasi viereeni lauman taakse.

Toisella kierroksella jatkoimme aidanvieruksien kyntämistä. Kyy-yllä edistystä tapahtui, vaikka ei näillä eväillä nyt ihan tulevia Ranch-kisoja voiteta ;-). Mielenkiintoista katsoa mitä tapahtuu pienen elikon päässä, kun paikka on ihan vieras ja paimennettavatkin ovat pässipoikia. Saatta tosin olla, että suurin tärisijä olen minä!!!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kisoihin!
t. Anne

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Bowwe! =) Taasko ootte menossa kisoihin? Hienoa jos ootte ja tsempityksiä niihin! =)

Eija & Reinomies

jaanakin kirjoitti...

Juu ollaan menossa (iik), tulevana lauantaina on Rymättylässä Ranch-kisat.

Anonyymi kirjoitti...

Oottete vähän edistyneempiä kuin me :-) Mutta perästä tullaan!
Onnea kisoihin!

Tanja

Anonyymi kirjoitti...

Onnea kisoihin!!!! Harmi kun ei päästä kattomaan, mutta pidetään peukut korkeella teille kuitenkin! =(