Päivää vietettiin EHYT areenalla, sisätiloissa siis. Etukäteen en ajatellut sen Bowwea haittaavan eikä se kyllä haitannutkaan. Innokkaasti ja hyvin iloisesti ehti tervehtiä loikkiensa lomassa myös "katsomossa" olleet. Muistankohan oikein jos luettelen meitin radan alun:
Hyppy, putki, a-este, hyppy ja hyppy tiukalla 90 asteen kierrolla oikeaan, hyppy ja palkka.
Meitin treenattavaksi koitui juurikin tuo tiukka 90 asteen kierto. Koira ei oikein hahmottanyt estettä tullessaan niin viistosti enkä minä osannut ohjata kyllin selkeästi.
Toka kierroksella putki, putki 90 asteen kulmassa edelisee, hyppy ja tiukka 90 asteen kurvi vasemmalle hyppyyn. Ohjaajalle hahmotus/ohjausongelma noiden putkien suhteen eikä Bowwekaan oikein hiffannut. Toistettiin muutaman kerran, jotta me molemmat olisimme tajunneet.
Aika kului kuin siivillä ja meillä oli niin kivvaa. Mukana Eija & Reiska ja monen vuoden takainen rauniotreenikaveri Kati borderterrierineen (kyllä maailma on pieni).
Treenin jälkeen ajeltiin Eijan kanssa Honkkariin harjanvarsi ostoksille, jotta saan treenattua seuraavaa kertaa varten keppejä täällä kotosalla.
1 kommentti:
Kiitokset mainiosta seurasta! Bowwen kehittymistä on hauska seurata, se nimittäin kehittyy hirmu nopeasti!
Eija & Reiska
Lähetä kommentti