keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Tottista ja raunioita

Eilen kiemurreltiin tottiksessa, pitkä tauko näkyi, jotain sentään saatiin tehtyä. Hyvä ja innokas mieli jäi. Lissee reeniä.

Tänään ajeltiin Lahteen raunioille. Otettiin kaksi kierrosta, molemmilla 2 piiloa/koira. Tällä kertaa yritimme ottaa tuulen paremmin huomioon sijoitellessamme piiloja, jotta maalimies pääsisi palkkaamaan juuri hajulta. Onnistuimme, vaikka koirat poimivatkin hajut ihan toisaalta kuin tuulet alussa puhalsivat.

Sijoittelimme toisen kierroksen piilot lähelle edelliskerran piiloja, jotta koissut joutuivat pähkimään ja paikallistamaan hajun lähteen. Bowwe muisteli lisäksi vielä viikon takaisia piiloja ja nuuskutteli niitäkin varmuuden vuoksi. Onneksi likka on tosi helppolukuinen, korvat menevät lottoon ja häntä alkaa pyöriä vimmatusti sen saadessa hajun.
Yhä on harjoiteltavaa ilmaistavan hajunmäärässä: Maan alla olevat tunnelit ja vähäinen haju eivät vielä riitä ilmaisuun. Lisää varmuutta harjoituksen kautta.

Lopuksi ilmaisutreenit. Marikan huomio pitää kyllä paikkansa... "se taitaa tykätä haukkumisesta ja komentelusta!". Juu niin tykkää, vähän sitä täytyy välillä kotona jopa hillitä.

Ei kommentteja: