Olimme taas ekoja paikalla ja saimme aloittaa treenimme lampaiden haulla maneesiin. Tänään lambit olivat viisaasti sisällä, jonne koiran ohjasinkin. Mitä teki tytsi... höh, ryhtyi syömään kikkareita. Eipä siinä auttanut kuin kömpiä ison ahterinsa kanssa koiran avuksi sisälle. Elikot eivät olleet oikein yhteistyökykyisiä, katselivat aluksi yhdessä tuumin kaikki aitaa päin. Sain yhden porukasta eroteltua ulos ja johan Bowwekin sai loput liikkeelle. Ulkona show jatkui ei niin tyylipuhtaasti, mutta lopulta saimme treenikaverit sisään.
Tästä Marika mietti meille sopivan asiaa tukevan treenin: Lampaat kulmassa ja minä niiden takana, koira eri suuntiin ja käskystä maahan aina eri paikkaan. Tämä tukee meitin ongelmia tuossa maneesiin ajossa. Sen jälkeen pystytimme pienen häkin, johon sisään ajossa samat käskyt ja ne meitin ongelmat näkyvät: Bowwe haluaa väkisin häkin suulla ängetä ohitseni lambien eteen ajaen ne sieltä taas ulos. Ei näin onnistu häkittäminen ;-). Yritin itse olla ihmismuurina estäen koiraa ja samalla ohjaten oikealla ja vasemmalle (miltei poikkeuksetta väärä suunta käskyssä) ja lopulta sopivaan paikkaan maahan. Bowwe yritti hyppiä taas aidan yli, mutta oma arkkitehtoonien habitukseni sekä maneesin seinä esti sen. Sähellettiin taas aika tavalla ja minä auoin suutani kuin kala kuivalla maalla yrittäen muodostaa käskyjä. Hitto minä olen hidaa-aas. Bowwe katseli taas kysyvästi silmiin.... Periksi ei annettu ja saimme pari kertaa lampaat nätisti häkkiin ja ulos.
Tokalle kierrokselle virittelimme kapean rännin, jossa Bowwen on pakko ajaa lambeja eteen päin ilman minua. Vaikea kuvitella, mutta sen on vaikea irtaantua minusta, tulee mielellään kaikilla käskyillä luokseni. Noohn sättäsimme taas rännin suulla useampaan otteeseen ennen onnistunutta ränniä. Saimme pari onnistunutta irtonaista ränniäkin ja sen jälkeen vapauttavaa peruskuljetusta yhdessä hakukaarineen. Bowwe oli tosi väsy.
Olipa hyvä, että jäin taas katselemaan muiden treenejä, sillä nyt ymmärsin Marikan minulle selittämiä juttuja paljon paremmin, kun näin muiden niitä tekevän. Kyllä kannatti taas ajella Somerolle.
2 kommenttia:
Hienoa lukea, kuinka Bowwe harjoitelee jo kaikkia "juttuja" :)
Me Biitin kanssa junnataan edelleen takaperin kävelemisen ja p..kan syönnin syövereissä. Mutta hauskaa meillä on silti, vaikkei olla juuri kumpikaan Biitin kanssa edistytty.
t. Anne
Pitäs taas päästä katsomaan teidän treenejä, niitä katsellessa tulee aina niin hyvälle tuulelle :)
T.Sonja
Lähetä kommentti