Sisäflankkeja ja poispäin ajoa. Ei ihan loistokasta menoa, mutta ei me luovuteta.
Hakukaarella seiskäsky pitäisi tulla huomattavasti aiemmin, jotta koiran saisi pysähtymään mihin haluan, nyt tahtoo mennä vauhdilla yli. Tänään naksuttelin myös aja-käskylle ja rauhalliselle etenemiselle. Jossain vaiheessa treeniä Bowwe loikkasi treeniaitauksesta ulos jonkin herkullisen rällikasan perässä. Jahas, tuumasin ja jatkoin lambien kanssa kulkua. Bowwen ilme oli kuulemma ihmetyksestä ymmyrkäinen, kun en reagoinut siihen mitenkään. Elkko palasi omatoimisesti hommiin.
Tokalla kierroksella menimme avolaitumelle. Ajoittain korvat olivat koristeena eikä ainakaan poispäin ajo onnistunut. Isomman lauman kanssa Bowwen halu kiertää tasapainoon korostui. Sain koiran kuitenkin kohtalaisesti pysähtymään, vislaten ja vahvistaen käsimerkkien avulla.
Kotona Bowwe suoritti jopa traditioksi muodotuneen vesijuoksun pihalammessamme. Sinne jäi paimennuksessa turkkiin tarttunut savi. Yhtä traditionaalisesti elikko kuivasi itsenä soffalla piehtaroimalla. Onneksi on nahkasoffa...
.
5 kommenttia:
Voi ilopilleri Bowwea!!! Rapsutukset sinne.
t. Merja F
Voin kuvitella sen Bowwen ilmeen kun et reagoinutkaan aitauksesta hyppäämiseen kuten oli odottanut :)
Merja: Bowwe on vaan sellainen.. öö öö siis hupakko"
Emilia: Tälle elikolle huomiotta jättäminen tuntuu toimivan. Kieltäminen/negatiivinen palaute tuntuu toimivan samoin kuin kehu, koska sekin on huomiota koiran mielestä!!!
Kaikesta huolimatta Bo on oikein mieleinen koiruus!
Olen myös huomannut, että Pimulle toimii kans paremmin se, kun kääntää sille selkänsä ja on aivan hiljaa, eikä katso sinne päinkään. Innostuu vain lisää, jos huudan sille kitarisat oikeena :)
Eilen se sai reeneistä tullessa autossa raivarin, kun yks mies liikennevaloissa seisoessaan epäonnekseen sattui kääntämään päätään ja katsomaan meidän autoon päin. Tuijottaminen kielletty!
t. Merja F
Lähetä kommentti