Kokeiden jälkeisenä torstaina huristelimme Rymättylään paimeneen Vipun ohjaukseen. Liukkaita lambeja ja hyviä vinkkejä koiruuksien treeneihin. Bowwekin pääsi/joutui pyöröaitaukseen pitkästä aikaa eikä meinnanut luovuttaa lampaita millään. Ihan kuin olisin ihan ekaa kertaa lampailla, sellainen vimma sillä oli laumaa kiertää.
Hurusen kanssa oltiin myös pyörössä ja loppuviimeksi poispäin ajoa liinassa, jotta saisimme jotain tolkkua suuntien opetukseen sekä tasanpainon rikkomiseen. Bowwella alkaa myös tehokuuri liinassa.
Perjantaina ja lauantaina oli katsomassa bortsukisoja ja ihan vähän siinä sivussa helppimässä palautusvarikolla.
Tänäänkin olimme lampailla. Molemmat tytöt liinassa kerran poispäin ajoa pellolla. Ja Hurulle liina oli myös sen vuoksi, että saan stopattua sen karkailut laumalle aitauksessa. Jälkiviisaana on hyvä todeta, että olisi ehketi kannattanyt heittää se liinan toinen pää katsomoon eikä pitää omissa näpeissään... Huru ei vaan meinaa enää millään jäädä paikoileen, kun minä sen jätän ja lähden lampaille. Pellolla taaplailuun löytyi molempien kanssa lopulta rytmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti