torstai 10. heinäkuuta 2014

Nilkka sinertää jo...

Mahduin tänään torstain ryhmään paimentamaan, hyvä hyvä, nilkan nuljaaminen ei.

Hurulla oli vapaapäiva ja Bowwe jatkoi poispäin ajoa liinassa. Lisähaasteena pelolla oli samaan aikaan myös toinen koirakko. Oikein hyvä harjoitus, sillä koiran ja ohjaajan piti oikeasti työskennellä vetoja vastaan.

Toisella kierroksella päätin treenata ränniä ja lajittelijaa, joka tällä kertaa oli "rakennettu" neliöaitaukseen. Ränni oli hieman haastellisessa paikassa, sillä se oli juuri kahden aitauksen yhdistävän portin kohdalla. Sain martat aika helposti rännin suulle, mutta kaksi ensimmäistä jäivät poikittain juuri sen aitauksia yhdistävän portin kohdalle. Kamut huomasivat aidan laidalta saman, parasta kääntää kahden vinkokkaan päät. Ränni oli sen verran leveä, etten ylettynyt marttojen pääpuolelle. Kaiken keskustelun keskellä Bowwe ratkaisi omatoimisesti homman ja ähräsi itseään sen verran lähemmäs, että vinokkaat kääntyivät ränniin. Jossain vaiheessa nilkkani nuljahti, auts.

Päädyttiin aitauksesta lambien kanssa laitumelle ekan kierroksen harjoitteen kaltaiseen treeniin.

Kotiin päästyäni tungin pakastehernepussin sukkaan turvonneen nilkan seuraksi. Kylmä-koho-kompressio, nyt tuntuu paremmalta, vaikka nilkka vielä sinertääkin. Huomenna selviää joutuuko Tuija tai Johanna ohjaamaan Bowwea lauantain kokeessa ;-).

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea huomiseen kisaan ohjasi Bowwea kuka tahansa. Toivottavasti oma nilkkasi kuitenkin on parantunut ja kestää.

Anne