Eilisestä purskahtelusta huolimatta tänään olimme taas paimenessa.
Bowwe sai aloittaa jakamalla treenilampaat eri aitauksiin ja Virpille toiselle laitumelle. Edelliskerrasta viisastuneena yritin jakaa porukan ennen porttia, mutta meille sopii Marikan tyyli paremmin eli sopivan määrän mentyä portista toiselle laitumelle koira otetaan väliin stoppaamaan lammasvirta. Bowwe hokasi itse paikkansa takanani ja oli salamana paikalla kun tarvittiin. Koira hääräsi muutenkin mielellään siirrellen ja jakaen laumaa aitaukselta toiselle. Lopuksi neiti pääsi mielipuuhaansa eli sorttaamaan lampaat rännin kautta. Ennen kuin ehdin portin sulkea koira oli ajanut suuriman osan lampaista ränniin itse. < 3
Hurun malttitreenit aitaukseen tulossa jatkuivat. Koira oli liinassa, jotta sen karkailu laumalle saatiin estettyä. Kekkasin pujottaa liina lenkkinä portin tolppaan ja toisen pään omaan käteen, samalla pääsin lampaille eikä koira päässyt rynnimään laumalle. Häkistä ulosotossa Huru sen sijaan taas rynni ja jakoi lauman. Koira sai siivota jälkensä ja homma tehtiin uudelleen. Lopulta älysin päästää portista irti ja otin pari askelta vasemmalle koiran istuessa aidan vieressä katsellen rauhassa lampaiden ulosmarssia. Olisikohan tuo nyt meidän tapa??? Päätteeksi taaplattiin poispäin ajoa liinassa sisäflankkien ja suuntakäskyjen vahvistamiseksi. Lampaat rauhoittuivat laiduntamaan ja Huru käskystä maahan. Itse peruuttelin koiran taakse kävellen koko ajan liinan päällä, jottei kekara pääse karkaamaan lampaille. Laidunnustreenikin siis onnistui, kiitos helteisen sään.
Hyvä päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti